Mainos
Mainos

Ylityökielto voi häiritä Air Finlandin lentoja

Lentoyhtiö Air Finlandin aikatauluihin voi tulla muutoksia lentäjien ylityökiellon vuoksi. Yhtiön noin 40 lentäjää vauhdittavat työehtosopimusneuvottelujaan perjantaina puoliltapäivin aloitetulla ylityökiellolla.

Lentäjien sopimus päättyi vuoden vaihteessa. Tammikuussa toinen lentoyhtiö Blue 1 pääsi sopimukseen esitettyään ylityökiellon ja lakkouhan.

Air Finlandin lentäjät pitäytyvät julkaistujen työvuorolistojen mukaisissa työajoissa ja kieltäytyvät lähtemästä vapaapäivinään töihin. Se voi aiheuttaa muutoksia aikatauluihin tai lentojen peruutuksia.

Yhtiön mukaan illalla häiriöitä ei ollut vielä tiedossa.

Lentäjien tavoitteena 24 prosentin palkankorotukset

Lentäjien tavoitteena on 24 prosentin palkankorotukset kolmen vuoden aikana.

Akavan Erityisalat perustelee painostustoimia mm. työvuorojen pituudella. Nykyisen päivystysjärjestelmän vuoksi lentäjät voivat liiton mukaan joutua pahimmillaan viettämään jopa 22 päivää kuukaudessa ulkomailla.

Lentäjien työehtosopimusneuvotteluja on käyty marraskuusta alkaen. Kuluneella viikolla kiistoja on selvitelty piirisovittelija Esa Lonkan johdolla.

Yksityinen suomalainen lentoyhtiö Air Finland lentää suoraan mm. Kaukoidän ja Kanarian saarten lomakohteisiin.

Finnairin noin 700 lentäjän sopimukset päättyvät huhtikuun lopussa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme