Mainos
Mainos

Ylivieskaan nousee moderni kivikirkko – yli 200 vuotta sitten valmistunut edeltäjä poltettiin

Ylivieskassa hyväksyttiin suunnitelmaehdotus uudesta kirkosta. Maaliskuussa 2016 poltetun vanhan puukirkon seuraaja rakennetaan kivestä.

Uuden kirkon suunnitelmia ryhdytään hahmottelemaan helsinkiläisen arkkitehtitoimisto K2S:n ehdotuksen pohjalta. Kirkkovaltuusto hyväksyi Trinitas-nimisen suunnitelmaehdotuksen eilen pitämässään kokouksessa äänin 18-7. Trinitas on moderni ja massiivitiilirunkoinen, nimensä mukaisesti kolmiosainen rakennus. 

Kokouksessa päätettiin myös hankkeen reunaehdoista. Alkuperäisestä suunnitelmaehdotuksesta poiketen uuteen kirkkoon rakennetaan muun muassa kellotorni.

Kirkkoa on kaavailtu Ylivieskan kirkkopuistoon. Uutta kirkkoa ei rakenneta vanhan raunioille.

Kaupungin vanha, vuonna 1786 valmistunut puukirkko tuhoutui tulipalossa maaliskuussa 2016. Palon sytytti alle 30-vuotias mies, jota ei kuitenkaan tuomittu teosta rangaistukseen syyntakeettomuuden perusteella. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme