Mainos
Mainos

Ympäristövaliokunnan Korhonen: Talvivaaran ympäristöriskit eivät hallinnassa

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.) katsoo, että Talvivaaran kaivoksen ympäristöriskit eivät ole luotettavasti hallinnassa.

Ympäristövaliokunta sai tänään ympäristö- ja työ- ja elinkeinoministeriöltä sekä Kainuun ely-keskukselta pyytämänsä tilannekatsauksen Talvivaaran tilanteesta.

Korhonen sanoo, että tilanne on todella huolestuttava, koska lunta on paljon ja kevät tulossa. Korhosen mukaan veden varastointitilat eivät tahdo riittää, ja jos ylivuoto tapahtuisi, se olisi täysin hallitsematon.

Hänen mukaansa Talvivaaraan tarvitaan nyt nopeasti tehokasta puhdistustekniikkaa, koska nykyinen puhdistuskapasiteetti ei riitä.

Paikallisissa vastustusta aiheuttanut purkuputki ei Korhosen mukaan poistaisi kevään ongelmaa, koska se olisi valmis vasta syksyllä. Hän sanoo, että purkuputken ongelma on myös se, että osa vesistä menee käsittelemättömänä järveen, joten ympäristöongelmaa se ei poista.

Ympäristövaliokunta vaatii, että valtion varoista on tässä vaiheessa maksettava välittömät tarpeelliset kustannukset eli jätevesien kunnollinen puhdistaminen ja ympäristövahinkojen ehkäiseminen.

Valiokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen arvioi, että Talvivaaran lisärahantarve on kymmeniä miljoonia euroja.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme