Mainos
Mainos

Yo-kokelaat pohtivat äidinkielen esseekokeessa metsästyksen oikeutusta ja ääriliikkeitä

Syksyn ylioppilaskokelaat painiskelivat keskiviikkona äidinkielen esseekokeen kimpussa. Tehtävänä oli muun muassa kirjoittaa jostakin Suomessa vaikuttavasta ääriliikkeestä.

Kokelaat saattoivat myös ottaa kantaa metsästyksen oikeutukseen tämän päivän Suomessa ja miettiä muoviin liittyviä ristiriitaisuuksia, hyötyjä ja ekologisia ongelmia.

Yhtenä tehtävänä oli puolestaan ottaa kantaa väitteeseen, jonka mukaan joukkueurheilu vaikuttaa myönteisesti nuoren ihmisen sosiaaliseen kehitykseen.

Kirjoitukset jatkuvat perjantaina, jolloin ovat vuorossa uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede ja terveystieto.

Syksyn ylioppilaskirjoitukset päättyvät keskiviikkona 4. lokakuuta saamen äidinkielen kokeeseen.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot