Mainos
Mainos

Yöllä monin paikoin jo hallaa — huomisesta kuitenkin vielä lämmin

Suomeen on luvassa nyt hyvin tyypillistä elokuun alun säätä. MTV3:n meteorologi Miina Mannisen mukaan lämpötilat ovat kuitenkin yhä asteen tai pari pitkän ajan keskiarvojen yläpuolella.

Tänäänkin lämpötilat nousevat pariinkymmeneen asteeseen. Yö on ollut kuitenkin kylmä.

– Etenkin lännessä käytiin jo niin kylmissä lämpötiloissa, että varmaan hallaakin on esiintynyt monin paikoin, Manninen kertoo .

Iltapäivällä lähes kaikkialla ollaan 20 asteen vaiheilla.

– Etenkin idässä on selvästi eilistä lämpimämpää ja aurinkoisempaa. Kirkkaassa säässä ja aurinkoisessa voidaan myös pohjoisessa olla aste tai pari tuon kahdenkymmenen asteen yläpuolella.

Pohjoisessa pilvisyys vaihtelee, mutta on kuitenkin eilistä runsaampaa.

– Iltapäivän ja illan aikana läntiseen lappiin saapuu jo joitakin sadekuuroja. Huomenna nuo sateet liikkuvat runsaammin jo Itä- ja Etelä-Lappiin.

Suuressa osassa maata sää jatkuu huomenna kuitenkin poutaisena. Monin on paikoin aurinkoista ja etenkin Etelä-Suomeen virtaa lämpimämpää ilmaa.

– Maan etelä ja Keski-osissa ollaan jo selvästi 20 asteen yläpuolella, samalla kuitenkin pohjoisessa sää alkaa hieman viiletä.

Päivän ylin lämpötila on huomenna 20–24, Pohjois-Lapissa 15–20 astetta.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme