Mainos
Mainos

Yövedellä suojellaan norppia luopumalla verkkokalastuksesta määräajaksi

Luonnonsuojelujärjestö WWF on lahjoittanut Saimaan Yöveden kalastajille katiskoja, jotka ovat WWF:n mukaan norppaystävällisempiä pyydyksiä verkkoihin verrattuna.

Saimaan Yövedellä kaksi kalastuskuntaa on sitoutunut suojelemaan saimaannorppia kalastamalla niiden elinalueella ainoastaan katiskoilla huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun. Sopimus on voimassa ainakin seuraavat viisi vuotta.

Luonnonsuojelujärjestö WWF Suomi on hankkinut kalastajille katiskat verkkojen tilalle. Pyydysten luovutustilaisuus oli tänään Ristiinassa Etelä-Savossa.

Katiska on WWF:n mukaan norppaystävällinen pyydys verkkoihin verrattuna. Norppien kuutit eli poikaset hukkuvat helposti takertuessaan verkkoihin. WWF:stä kerrotaan, että 1980-luvun alussa keväisin syntyneistä kuuteista kuoli verkkoihin 80 prosenttia ensimmäisen elinvuotensa aikana. Pesimäalueiden vapaaehtoiset kalastusrajoitukset ovat kuitenkin vähentäneet norppien verkkokuolemia.

Yövesi on osa Saimaata ja sijaitsee pääasiassa Ristiinan kunnan alueella. WWF arvioi, että Yövedellä on pieni 4-6 yksilön norppakanta. Saimaalla elää noin 280 norppayksilöä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme