Mainos
Mainos

Yrittäjäsanomat: Posti alkaa tarkkailla ABC-ketjun kilpailijoiden hintoja - "operaatio bensabongari"

Posti aikoo alkaa keräämään S-ryhmän ABC-ketjulle polttoaineen hintoja kilpailijoiden bensa-asemilta, kertoo Yrittäjäsanomat.

Lehden mukaan posti keräisi ABC-ketjulle jopa 800 kilpailevan polttoaineen myyntipisteen hintatietoja 1-2 kertaa päivässä. Joiltain asemilta tiedot kerättäisiin useita kertoja päivässä. Tiedonkeruuta tehtäisiin suppeammin myös viikonloppuisin.

Hintojen tarkkailua tekisivät perusjakelun, varhaisjakelun ja kuljetuksen työntekijät. Hintojen tarkkailun on tarkoitus alkaa tiistaina.

Yrittäjäsanomien haltuunsa saamissa Postin sisäisissä ohjeissa operaatio on nimetty bensabongariksi.

Postin viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Timo Anttila kertoo Yrittäjäsanomille, että Posti pyrkii kehittämään uusia liiketoiminnan muotoja.

- Emme tee nyt tiedonkeruuta. Olemme kyllä kokeiluluontoisesti tehneet ja mikäpä ettei ettemmekö voisi tehdä sitä tulevaisuudessa, koska meillä on valtakunnallinen verkosto, hän toteaa lehdelle.

Postin sisäisissä ohjeissa neuvotaan kertomaan, että Posti tekee markkinatutkimusta, jos joku alkaa kyselemään postilaisten toiminnasta huolto-asemilla.

ABC-ketjujohtaja Antti Heikkinen kertoo Yrittäjäsanomille, että ABC-ketjussa tietoja kerätään pääasiassa oman henkilöstön voimin, mutta myös yhteistyökumppaneita käytetään apuna.

Hän myöntää, että Postin kanssa on käyty neuvotteluja, mutta on muuten vähäsanainen aiheesta.

- Mainitut luvut ja faktat eivät ABC-ketjun osalta pidä paikkaansa. Meillä on erilaisia tapoja kerätä markkinatietoja, markkinatilanne polttonestetoimialalla muuttuu jopa useita kertoja päivässä, hän sanoo.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot