Mainos
Mainos

Arvuuttaja ei esiinny uudessa Batman-elokuvassa

Ohjaaja Christopher Nolan paljastaa muutamia tiedonmurusia kehitteillä olevasta kolmannesta Batman-elokuvastaan.

The Dark Knight Rises -nimellä kulkevaa elokuvaa kaavaillaan julkaistavaksi vuonna 2012, ja sen tarina jatkaa Nolanin ohjaamia ja käsikirjoittamia Batman Beginsiä ja Yön Ritaria.

Nolan kertoo Los Angeles Timesin sivulla, ettei Lepakkomiehen klassisiin arkkivihollisiin kuuluva Arvuuttaja esiinny supersankaritrilogian kolmannessa osassa. Pahislistalta putoaa myös Mr. Freeze.

Molemmat pahikset ovat jo esiintyneet aiemmin tehdyissä lepakkorymistelyissä, vuoden 1995 elokuvassa Batman Forever Arvuuttajalle antoi kasvonsa koomikko Jim Carrey. Muutamaa vuotta myöhemmin Arnold Schwarzenegger pukeutui Mr. Freezeksi elokuvassa Batman & Robin. Molemman elokuvan ohjaajanpallilla istui Joel Schumacher.

Nolan kertoo Batman-uutukaisen jättävän väliin myös Hollywoodin teknologisen muoti-ilmiön - 3D:n sijaan tuotannossa panostetaan teräväpiirtotekniikkaan.

Nolanin edellinen lepakkoseikkailu Yön Ritari vuodelta 2008 voitti kaksi Oscaria kahdeksasta ehdokkuudestaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme