Mainos
Mainos

Heikki Paakkanen palkittiin Puupäähatulla

Sarjakuvan Puupäähattu-palkinnon on saanut Heikki Paakkanen. Kotimaisen sarjakuvan pääpalkinnon myöntää vuosittain Suomen sarjakuvaseura.

Palkintoperusteissa Paakkasen albumisarjaa Sissi ja siviilipalveluhenkilö luonnehditaan mustan satiirin mestarityöksi.

Seuran hallituksen puheenjohtajan Otto Sinisalon mukaan oli jo korkea aika palkita Paakkanen, sillä hän on ollut pitkään ja ansiokkaasti alalla. Hänen mukaansa Paakkanen on rikkonut sarjakuvan rajoja monin tavoin ja elävöittänyt sarjakuvaa myös näyttelytaiteen puolelle.

Paakkanen on usein laatinut albuminsa yhteyteen näyttelyn. Puupäähatun luovutuksen yhteydessäkin avautui näyttely Kansalliskirjastossa.

Palkittu on monipuolinen ja rohkea taiteilija, Sinisalo sanoo. Hän on tarttunut pelkäämättä poliittisiinkin aiheisiin.

– Hän on ollut älykäs provokaattori monessa ajankohtaisaiheessa.

Sinisalo kuvailee Paakkasta termillä auteur: hänellä on persoonallinen tyyli, jonka kaltaista ei ole toista.

Paakkanen tunnetaan myös pilapiirtäjänä. Hänen piirroksiaan on julkaistu vuosikymmenien ajan muun muassa Ilta-Sanomissa.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme