Mainos

Ilja Westin veistosnäyttely Nepaliin

Taiteilija Ilja Westille on avautunut harvinainen mahdollisuus pitää taidenäyttely Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa. Kuusankoskelaistaiteilijalla on vajaa kaksi vuotta toimineessa Bamboo -galleriassa esillä 27 reliefiä ja viisi pientä veistosta.

Aasiaan West siirtyy työskentelemään jo marraskuun lopulla. Hän matkustaa ensin Bangkokiin Thaimaahan, jossa hän näillä näkymin aikoo työskennellä varaamassaan työhuoneessa koko tulevan talven.

Bangkok on Westille tuttu kaupunki. Hänellä oli kaupungissa 1987 kaksi omaa näyttelyä. Alkuvuodesta hän työskenteli Bangkokissa kaksi kuukautta, kun hän osallistui ainoana suomalaisena EU:n ja Thaimaan väliseen kulttuurinvaihtoprojektiin. Projektilla oli tavoitteena tehdä eurooppalaista nykytaidetta tunnetuksi Thaimaassa.
(STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot