Mainos

Jenkkiarmeija palkitsi Masin piirtäjän

Sarjakuvahahmo Masin ainainen lintsaus armeijassa on tuonut sarjan piirtäjälle Mort Walkerille arvokkaan tunnustuksen. Yhdysvaltain armeija myönsi hänelle korkeimman siviileille annettavan tunnustuksen. Masi on pilaillut armeijan kustannuksella jo liki 50 vuotta.

Walker hämmästeli kovin palkitsemistaan, kun hän vastaanotti Distinguished Civilian Service Awardin Pentagonissa.
-Voi pojat, ajat ovat muuttuneet. Olin epätoivottu henkilö Pentagonissa monta, monta vuotta. Tähän asti arvokkain yhteyteni armeijaan tapahtui 1950-luvulla. Silloin he käyttivät yhtä strippiäni ohjekirjassa näytteenä siitä, miten sotilaan ei tule toimia.

Walkerin mukaan hän sai suuntaviivat Masin henkilögalleriaan palvellessaan II maailmansodan armeijassa.

Hahmoihin kuuluvat hameväkeä jahtaavat kenraalit, tiukat kersantit ja lintsaavat sotamiehet, joita kaikkia piinaavat järjettömät säännöt.

-Luullakseni armeija on sittemmin oppinut nauramaan hieman enemmän itselleen, 76-vuotias Walker vertaa. Masi ilmestyy noin 1800 sanomalehdessä ympäri maailmaa. Sarjalla on arviolta 200 miljoonaa lukijaa.

(STT-AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot