Mainos
Mainos

Kansallisoopperan hallitus menettänyt työntekijöiden luottamuksen

Kansallisoopperan työntekijät protestoivat edelleen oopperan pääjohtajaksi nimitetyn Erkki Korhosen valintaa vastaan.

Henkilökunta on lähettänyt Kansallisoopperan hallitukselle kirjeen, jossa se vaatii hallitusta palaamaan kriittisesti päätökseensä sekä palauttamaan työrauhan taloon. Kirjeen ovat allekirjoittaneet kaikkien henkilöstöryhmien puheenjohtajat ja luottamusmiehet. Työntekijät ilmoittavat menettäneensä luottamuksensa hallintoelimiin. Kirjeessä todetaan, että oopperan etua on vakavasti loukattu ja taiteen ja hallinnon välistä tasapainoa väkivaltaisesti horjutettu.

Työntekijöiden mukaan tehdessään päätöksen pääjohtajasta henkilökunnan yksiselitteisen kannan mitätöimällä hallitus ja hallintoneuvosto menettivät henkilökunnan luottamuksen. Työntekijöiden mukaan luottamus palautuu vain selvittämällä rehellisesti, mitä todella tapahtui ja miksi. Henkilökunta myös oikoo julkisuudessa esitettyjä arvailuja, joiden mukaan se vastusti Korhosen nimitystä siksi, ettei tunne häntä riittävästi.

Tuleva ylikapellimestari Leif Segerstam on ilmoittanut, ettei hän tässä tilanteessa halua ottaa virkaa vastaan. Henkilökunnan kirjelmää ja myös ylikapellimestarikysymystä käsiteltiin Kansallisoopperan hallituksen kokouksessa tänään. Kaikkien osapuolten välisissä keskusteluissa on pyrkimyksenä löytää ratkaisu syntyneeseen tilanteeseen ja saada palautettua työrauha taloon.
(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme