Mainos
Mainos

Kirjakaupasta tuli kokonainen kulttuurikeskus

Pääosin englanninkieliseen kirjallisuuteen keskittynyt kansainvälinen kirjakauppa Arkadia on reilun kahden vuoden aikana onnistunut hankkimaan tuhansia kanta-asiakkaita.

Samalla kirjakaupasta on tullut helsinkiläinen kulttuurikeskus ja kodikas kohtaamispaikka, jossa tapahtuu viikoittain kaikkea mahdollista kirjansidonnasta poliittisiin väittelyihin.

- Kuvittelin, että tästä tulisi aivan tavallinen kirjakauppa. Taiteiden yönä minulle kuitenkin ehdotettiin, että järjestäisin runojen luentaa tai jotakin muuta. Ajattelin, että miksipä ei, omistaja Ian Burgeot sanoo.

Valtaosa Arkadian kanta-asiakkaista on yllättäen suomalaisia. Tiedot tapahtumista leviävät muun muassa Facebookin välityksellä.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme