Mainos

Kirjallisuus-kossu Jaakko Heinimäelle

Kirjallisuuden Koskenkorva-palkinnon sai tänä vuonna helsinkiläinen Jaakko Heinimäki teoksestaan Seitsemän syntiä. Kirjallisuustunnus luovutettiin tänään Tampereella kymmenennen ja viimeisen kerran.

Palkittu teos on Heinimäen viides esseekokoelma. Se on kriittinen pamfletti uhkapelien vaaroista. Koskenkorva-palkinto parodioi alkuvuosina kirjallisuuden Finlandia-palkintoa, mutta siitä kehittyi oma palkintojärjestelmänsä. Palkintona oli aina pullollinen kotimaista votkaa.
-Kymmenen jälkeen kaikki on toistoa. Kossupalkinto on täysin loppu. Erilaisia palkintoja on kossun innoittamana syntynyt läjäpäin. Toivottavasti myös osa niistä huomaisi tarpeettomuutensa, palkintoraadin puheenjohtaja Jari F. Lampén lausuu.

Kossuvuosikymmenen takana oli Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan kulttuurijaoston ja kirjallisuuden opiskelijain ainejärjestön Teeman nimittämä asialle omistautunut raati. Yhtenä palkintoperinteen lopettamisen syynä on se, että alkuperäisen raadin jäsenet ovat muuttaneet kauas pois Tampereella. Viimeiseen valintaan osallistui kaukojäseniä Namibiasta ja Australiasta asti.
(STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot