Mainos

Kisa käynnissä -millainen valtakunnan pääkirjastosta tulee?

Helsingin kaupungin järjestämän Keskustakirjaston arkkitehtuurikilpailun ensimmäiselle kierrokselle tuli 535 ehdotusta eri puolilta maailmaa. Tuomaristo toivoo ehdokkaista löytyvän kuudesta kahdeksaan kyllin hyvää työtä, jotka voidaan valita lokakuussa jatkoon. Yleisö pääsee kuitenkin ensin tutustumaan niihin viikon ajan Jätkäsaaren näyttelyssä.

Kilpailu ratkeaa vuoden kuluttua ja päätökset Keskustakirjaston lopullisesta rakentamisesta tehdään silloin, jos poliittista tahtoa löytyy. Rakennuskustannuksiksi arvioidaan tässä vaiheessa noin 70 miljoonaa euroa.

Simpukka, jättilisko vai lasitalo?

Kilpailutyöt ovat yleisön arvioitavana Jätkäsaaren Bunkkerissa 10.-16. toukokuuta. Kilpailun järjestäjillä ei tässä vaiheessa ole lupaa laittaa kuvia niistä nettiin. Töistä varsin moni on hyvin mielikuvituksellinen. Ne muistuttavat esimerkiksi valtavaa simpukkaa, lintua tai jättiliskoa. Toki tavanomaisempiakin lasitaloja kisassa on.

Selvää on, että pääkaupungin merkkipaikalle suunnitellun Keskustakirjaston on sovittava kaupunkikuvaan, oltava yleisön mielestä kutsuva ja toiminnallisesti hyvä.

Tavoitteena avoin tapahtumakeskus, jossa voi myös rauhoittua

Helsingin kaupungin kirjastotoimen johtaja Maija Berndtson toivoo ja uskoo kisasta löytyvän ehdotuksia, jotka saavat hankkeen kannattajat innostumaan. -Yleisö toivoo, että uudessa kirjastossa yhdistyisi asioita, jotka ovat vastakohtaisiakin toisilleen. Ihmiset haluavat nykyajan kirjastolta sekä tapahtumia, että mahdollisuutta olla rauhassa.

-Haluamme tietysti tuoda esiin kirjallisuutta, se on selvä. Haaste on yhdistää perinteinen kirjasto ja kirjasto, jossa on myös digitaalisuutta ja uuden ajan medioita. Ehkä uusi rikastuttaa perinteistä kirjastoa, Berndtson uskoo.

Pasilan pääkirjasto jää Keskustakirjaston valmistuttua vuonna 2017 kirjastotoimen hallinnon työntekijöille ja muun muassa kirjavarastoksi, sillä ydinkeskustan Keskustakirjaston kaikki mahdolliset tilat halutaan jättää yleisön käyttöön.

Keskustakirjaston avoin, kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu on osa World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmaa. Se maksoi 1,1 miljoonaa euroa.

Joitakin kilpailutöitä näet tänään Seitsemän uutisissa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot