Mainos

Kotimaisella elokuvalla jo lähes 1,2 miljoonaa katsojaa

Kotimaiset elokuvat ovat koonneet elokuvateattereissa syyskuun loppuun mennessä yhteensä jo 1 191 606 katsojaa. Kasvua edellisvuoteen verrattuna on yli 150 prosenttia. Kaiken kaikkiaan elokuvissa on tämän vuoden aikana käynyt noin 5,4 miljoonaa katsojaa eli noin 8 prosenttia enemmän kuin samana ajanjaksona vuonna 2009. Kotimaisten elokuvien osuus kaikista elokuvissakäynneistä on noin 22 prosenttia.

Sinkkuelämää II on niukasti katsotuin

Vuoden katsotuin elokuva on edelleen kesäkuussa ensi-iltaan tullut Sinkkuelämää II 328 000 katsojalla. Toiseksi katsotuin on kotimaisista elokuvista suosituin, Mari Rantasilan ohjaama Risto Räppääjä ja polkupyörävaras 321 000 katsojalla. Kolmanneksi eniten katsojia on Liisa Ihmemaassa -elokuvalla, 305 000.

Kotimaisista elokuvista yli sata tuhatta katsojaa ovat tämän vuoden puolella keränneet myös Kari VäänäsenHavukka-ahon ajattelija (211 000), Marja PyykönSisko tahtoisin jäädä (131 000) ja Arto HalosenPrinsessa (125 000).

Loppuvuoden aikana teattereihin saadaan vielä ainakin kuusi uutta kotimaista elokuvaa, joista ensimmäisenä tulee ensi-iltaan Dome Karukosken seikkailukomedia Napapiirin sankarit. Loppukuusta ensi-iltansa saa Matti Yrjänä Joesuun samannimiseen dekkariin perustuva Harjunpää ja pahan pappi. Olli Saarelan ohjaaman toimintatrillerin nimiosassa nähdään Peter Franzén.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot