Mainos
Mainos

Kuvanveistäjä Markus Kåhre sai Ars Fennican

Henna ja Pertti Niemistön kuvataidesäätiön myöntämä tunnustus on Suomen suurin kuvataidepalkinto.

Kuvanveistäjä Markus Kåhre on saanut tämänvuotisen Ars Fennica -palkinnon. Voittajan valitsi neljän ehdokkaan joukosta lontoolaisen Victoria Miro Galleryn johtaja Glenn Scott.

Scott sanoo antaneensa palkinnon taiteilijalle, jonka työt herättävät hänessä aitoa ihmetystä, samalla kun ne kyseenalaistavat esittämistä, havaintoa ja merkitystä koskevia käsityksiä suorastaan yleismaailmallisella tavalla.

Henna ja Pertti Niemistön kuvataidesäätiön myöntämä tunnustus on Suomen suurin kuvataidepalkinto. Siihen kuuluu 34 000 euroa ja voittajan tuotantoa esittelevä näyttely Hämeenlinnan taidemuseossa kesällä.

Vuonna 1969 Helsingissä syntynyt Kåhre oli myös yleisön suosikki Ars Fennica -näyttelyn taiteilijoista.

Kåhren ohella ehdolla olivat valokuvataiteilija Elina Brotherus sekä taidemaalarit Elina Merenmies ja Anna Tuori.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 09.01.2007)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme