Mainos
Mainos

Lopen kulttuurisihteerille taidetoimikunnan tunnustus

Lopen kulttuurisihteeri Tuula Pirinen vastaanotti tänään Hämeen taidetoimikunnan Pro arte tawastica -tunnustuksen. Häntä kiitettiin lukuisten mittavien kulttuuri- ja matkailutapahtumien organisoinnista niukoilla määrärahoilla. Usein niihin on liittynyt hänen oma, vapaaehtoinen työpanoksensa.

Pirisen ansiosta syntyivät muun muassa Juhani Peltosen kirjallisuuspäivät, joiden pääjuhlassa kunniakirja luovutettiin. Tuula Pirinen on palvellut Lopen kuntaa vuodesta 1984. Lisäksi hän on toiminut niin ansiokkaasti Loppi-seuran sihteerinä, että sai kuntalaisäänestyksessä arvonimen Lopen Uupunut. Vuotuiseen kuntaesitteeseen Pirinen on hankkinut niin paljon ilmoituksia, ettei painatuskuluihin tarvita lainkaan kunnan rahaa. Äskettäin hän saattoi elokuvaohjaaja Markku Pölösen yhteistyöhön Lopen teatterin kanssa, ja seurauksena on Onnen maan näytelmäversion maailmankantaesitys tänä kesänä.

Lopen naisen kansallispukuhanke päättyy ensiesittelyyn elokuussa. Seutukunnallista ja alueellista kulttuuriyhteistyötä Pirinen on edistänyt erilaisissa projekteissa sekä asiantuntijana.

(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme