Mainos
Mainos

Miika Nousiaiselle apuraha

Kirjailija Miika Nousiaiselle on myönnetty Laila Hirvisaaren rahaston työskentelyapuraha tunnustuksena hänen kirjallisesta työstään.

MTV:n uutisten toimittajana työskennellyt Nousiaisen nousi viimesyksynä ilmestyneellä esikoisromaanillaan Vadelmavenepakolainen vahvasti julkisuuteen.

Apurahan myöntämisperusteluissa todetaan, että ruotsalaiseksi hinnalla millä hyvänsä tahtovan suomalaismiehen karmeanhulvaton kujanjuoksu on pidäkkeettömän mielikuvituksen, herkullisten havaintojen ja oivallusten runsaudensarvi. Raadin mukaan suomalaisten kompleksien täyttämä suhde niin läheiseen mutta niin kaukaiseen länsinaapuriin saa Mikko Virtasen hahmossa ikimuistettavan ruumiillistumansa.

Vadelmavenepakolainen valloitti syksyllä 2007 niin kriitikot kuin lukijatkin, ja sitä on myyty yli 10 000 kappaletta.

Apurahan suuruus on 5 000 euroa ja se myönnetään vuosittain tukemaan ja kannustamaan kirjailijauransa alussa olevia - jo taitonsa näyttäneitä - suomalaisia kirjoittamaan laadukkaita, koskettavia ja elämänmakuisia teoksia.

Professori Laila Hirvisaaren rahasto perustettiin vuonna 2002 kirjailijan 30-vuotisen uran kunniaksi Kirjakauppasäätiön yhteyteen. Rahaston suojelija on professori Laila Hirvisaari.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme