Mainos
Mainos

Nilsiän louhosoopperalle rahaa TE-keskukselta

Pohjois-Karjalan TE-keskus tukee Nilsiän keskustan tuntumaan nousevan louhosareenan rakentamista 900 000 eurolla.

Pohjois-Savon TE-keskus on myöntänyt Nilsiän kaupungille 900 000 euroa Nilsiän louhosareenan rakentamiseen. Areenassa esitetään ensi kesänä Mozartin Taikahuilu-ooppera. Tavoite 1 -rahoista puolet on EU:n ja puolet kansallista rahoitusta.

Areena rakennetaan tyhjillään olleeseen kvartsiittilouhokseen Nilsiän keskustan tuntumaan. Sinne tulee katettu 2000-paikkainen katsomo, näyttämö ja orkesteritilat. Katsomo ja näyttämötilat rakennetaan aluksi kesäkäyttöön, mutta huomioon on otettu myös muunneltavuus ympärivuotiseen käyttöön.

TE-keskuksen mukaan louhosareenan toteuttamisella on huomattava vaikutus Tahkon matkailukeskusalueen kesämatkailun lisääjänä. Se tuo myös alueelle kymmenkunta uutta pysyvää työpaikkaa.

Areenahankkeen takana on Oopperasäätiö Cava, jossa on mukana Nilsiän kaupunki sekä yrityksiä ja yksityishenkilöitä. Säätiö on aiemmin saanut valtion säveltaidetoimikunnalta 22 000 euron avustuksen Taikahuilun tuottamiseen. Nilsiä on jo ennestään oopperakaupunki, sillä Aholansaaressa on neljänä edellisenä kesänä esitetty Viimeiset kiusaukset -oopperaa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme