Mainos
Mainos

Nousukausi ja Raid saivat kolme Jussia

Jussi-palkinnot viime vuoden parhaille kotimaisille elokuville jaettiin illalla Helsingissä järjestetyssä gaalassa.

.

Tänä vuonna Jussit jakautuivat melko tasaisesti usean ansiokkaan elokuvan kesken. Kolme Jussia saivat Johanna Vuoksenmaan ohjaama Nousukausi ja Tapio Piiraisen ohjaama Raid. Nousukausi voitti Jussin muun muassa parhaan elokuvan, parhaan käsikirjoituksen ja parhaan elokuvamusiikin kategorioissa.

Kaksi jussia voittivat elokuvat Pahat pojat, Eila, Helmiä ja sikoja sekä Sotalapset. Jussin parhaasta ohjauksesta sai elokuvan Eila ohjannut Jarmo Lampela. Miespääosajussin sai Mikko Leppilampi elokuvassa Helmiä ja sikoja. Naispääosajussin sai noutaa näyttelijä Sari Mällinen elokuvasta Eila. Parhaasta käsikirjoituksesta palkittiin Nousukauden käsikirjoittaja Mika Ripatti.

Myös yleisö sai äänestää parhaasta kotimaisesta elokuvasta. Ääniä annettiin lähes 23000. Yleisöäänestyksen voitti ylivoimaisesti Aleksi Mäkelän ohjaama Pahat pojat. Toiseksi tuli Perttu Lepän ohjaama Helmiä ja sikoja ja kolmanneksi Johanna Vuoksenmaan ohjaama Nousukausi.

Yleisökunniakirjan jakoi voittajalle pääministeri Matti Vanhanen.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme