Mainos

Palomiehet yllätysesiintyjinä Kihauksessa

Konsertit on jouduttu siirtämään sisätiloihin. Veden peittoon joutuneen festivaalialueen tyhjennyksestä huolehti palokunta.

Rääkkyläläinen kansanmusiikkifestivaali Kihaus jouduttiin keskeyttämään rajun ukkosmyrskyn takia.

Koko festivaalialue täyttyi nopeasti vedestä viiden-kuuden aikaan illalla, ja apua pyydettiin paloasemalta.

Pelastuslaitoksen mukaan toiseen telttaa kertyi vettä puoli metriä ja toiseen 30 senttimetriä. Palomiehet tekivät penkeistä ja pöydistä kulkuväylän, joita pitkin telttoihin jääneet ihmiset pääsivät poistumaan suhteellisen kuivin jaloin.

Teltoissa oli noin 150 ihmistä.

Yleisö siirrettiin alueelta pois linja-autoilla koulukeskuksen tiloihin. Festivaalialueelta pumpattiin vettä pois koko ilta.

- Aikataulu meni uusiksi, ja joitain esityksiä jouduttiin perumaan. Pääesiintyjät esiintyvät kyllä, tapahtuman tiedottaja Erja Anttonen sanoi illalla ennen yhdeksää.

Anttosen mukaan koulukeskuksesta otettiin käyttöön kaikki mahdolliset sisätilat, ja yleisökin löysi esityksiin.

Kihaus päättyy tänään.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot