Mainos
Mainos

Pilkkahintaan ostettu Michelangelon teos esille Roomassa

Italiassa yritetään joulun aikoihin toden teolla vaalia maan kulttuuriperintöä. Italian parlamentissa asetettiin esille taiteilijanero Michelangelon laatima puinen krusifiksi, joka on perua noin vuodelta 1495.

Italian hallitus osti krusifiksin torinolaiselta antiikkikauppiaalta joulukuun alussa vain reilulla kolmella miljoonalla eurolla, vaikka sen markkina-arvon arvioidaan olevan jopa kymmenen kertaa suurempi.

Hallitus päätti käyttää etuoikeuttaan teoksen hankinnassa, koska pelkäsi sen valuvan ulkomaiseen omistukseen.

Italian presidentti Giorgio Napolitano luonnehti noin 40 sentin korkuista veistosta "ylivertaisen kauniiksi teokseksi". Krusifiksia voi ihastella Roomassa tammikuun loppupuolelle saakka.

Michelangelo di Lodovico Buonarroti Simoni (1475 - 1564) oli renessanssin kuuluisimpia taiteilijoita. Hän nousi taidehistorian klassikoksi sekä veistoksillaan että maalauksillaan. Kuuluisimpia taidonnäytteitä ovat esimerkiksi Daavid-patsas ja Sikstuksen kappelin freskot.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme