Mainos
Mainos

Prinsessa Märtha Louise vierailee Suomessa satukirjailijana

Norjan prinsessa vierailee Suomessa syyskuussa, jolloin julkaistaan myös hänen oma satukirjansa.

Norjan prinsessa Märtha Louise saapuu syyskuussa Suomeen kertomaan satujen ja kulttuurin tärkeydestä. Prinsessan kirjoittama satukirja Miksi kuninkaallisilla ei ole aina kruunua? julkaistaan tuolloin suomeksi.

Perheen pienimmille tarkoitettu kirja kertoo Olavi-prinssistä, joka mieluiten tekisi talvisin samaa kuin kaikki muutkin lapset: rakentaisi lumiukkoja, laskisi mäkeä ja hiihtäisi. Kaikki tämä on hankalaa, koska Olavin täytyy kantaa päässään epämukavaa kruunua.

Prinsessa Märtha Louise (s.1971) on kuningas Harald V:n ja kuningatar Sonjan esikoistytär.

Bazar Kustannuksen suomeksi julkaiseman kirjan kuvituksesta vastaa kuvittaja ja lastenkirjailija Svein Nyhus. Hän on saanut useita kansallisia tunnustuksia ja palkintoja.

Syksyllä 2008 julkaistaan suomeksi myös ensimmäinen osa prinsessa Märtha Louisen kansainvälisestä satukirjasarjasta, johon on kerätty satuklassikoita eri puolilta maailmaa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme