Mainos

Professori Aarre Heinonen kuollut

Professori Aarre Heinonen on kuollut Helsingissä 96-vuotiaana. Heinonen tunnettiin sekä taiteilijana että opettajana, mutta harva tiesi, että hän oli suorittanut myös farmaseutin ja musiikinopettajan tutkinnot ennen taideopintoihin antautumistaan.

Yliopiston piirustussalissa Väinö Blomstedtin johdolla opiskellessaan (1930-33) Heinonen päätti vaihtaa elämänuraa. 1930-luvun puolivälissä hän opiskeli Antwerpenin kuninkaallisessa kuvataideakatemiassa Belgiassa ja varmistui lopullisesti valinnastaan.

Heinonen toimi ABC-piirustuskoulun opettajana, Taideakatemian koulun rehtorina ja maalausluokan opettajana. Hän oli myös Tanskan kuninkaallisen taideakatemian kunniajäsen.

Heinosella oli yksityisnäyttelyjä paitsi kotimaassa myös Pariisissa, Hampurissa, Varsovassa, Länsi-Berliinissä, Hannoverissa ja Budapestissa.

Taiteilijan 1990-luvun merkittävin näyttely oli Pyhäniemen kartanossa 1995. Näyttelyyn oli kerätty teoksia taiteilijan seitsemältä vuosikymmeneltä.

Heinosen teoksia on Ateneumissa, Amos Andersonin taidemuseossa, Ranskan ja Venäjän valtioiden, Antwerpenin, Lundin, Varsovan, Lodzin ja Budapestin sekä useiden suomalaisten kaupunkien taidemuseoiden kokoelmissa.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot