Mainos
Mainos

Rööperi edelleen vuoden katsotuin elokuva

Rööperi pitää pintansa vuoden katsotuimpana elokuvana. Kävijöitä elokuviin ovat houkutelleet myös Bolt ja Twilight.

Taantuma ei ole lannistanut elokuvissa kävijöitä. Vuoden ensimmäisen viiden kuukauden aikana Suomen elokuvateattereiden katsojamäärät ovat kasvaneet 14 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Yhteensä elokuvissa kävi yli 2,9 miljoonaa katsojaa. Kotimaisia elokuvia on käynyt katsomassa lähes 600 000 ihmistä eli noin 20,7 % kaikista elokuvissakäynneistä.

Vuoden katsotuimpana elokuvana jatkaa Aleksi Mäkelän ohjaama Rööperi, joka on kerännyt jo yli 253 000 katsojaa. Toiseksi katsotuin on koko perheen animaatio Bolt reilulla 160 000 katsojalla. Kolmanneksi katsotuimmaksi on noussut Twilight – houkutus 154 890 katsojalla.

Kotimaisista elokuvista toiseksi eniten katsojia eli 111 000 katsojaa on saanut Dome KarukoskenKielletty hedelmä. Kolmannen sijan jakavat Markku PölösenRalliraita ja Klaus HärönPostia pappi Jaakobille, joilla molemmilla on toukokuun loppuun mennessä koossa hieman yli 58 000 katsojaa.

Lue myös:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme