Mainos

Sofi Oksanen keräsi tungoksen Turun kirjamessuille

Kirjailija Sofi Oksanen on kerännyt Turun kirjamessuilla auditorion täyteen ihmisiä.

MTV3:n toimittaja Minna Karila kertoo, että kaikki kiinnostuneet eivät mahtuneet auditorioon, vaan jonoa riitti oven ulkopuolelle asti.

Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö Jenni Haukio haastatteli tilaisuudessa Oksasta, joka on messujen tämän vuoden suomalainen päävieras.

Haastattelussa keskityttiin Oksasen tuoreimpaan teokseen "Kun kyyhkyset katosivat".

Oksanen luonnehtii teosta opportunismin ruumiinavaukseksi sekä traagisen avioliiton kuvaukseksi.

Oksanen kertoo, että historiallisten tapahtumien muuttuminen romaanin henkilöiksi on mystinen prosessi, jonka kulusta on vaikea kertoa. Oksasen mukaan asia vaatii valtavasti taustatyötä.

Hän myös kertoo haluavansa antaa lukijoille erilaisen historiakäsityksen kuin yleensä on tapana.

Oksanen toteaa, että historia on yleensä voittajien liioiteltu tarina menneisyydestä.

Hän pohtii, että kirjan kannalta on hyvä, jos siinä on jotakin, joka pysäyttää, suututtaa tai ärsyttää.

Myös kuvallisuus on Oksasen mielestä tärkeää. Kirjailijan on siis pohdittava, miten jäsentää maailmaa niin, että lukija pystyy hahmottamaan itselleen vieraan ajan ja maailman visuaalisesti.

Oksaselta tiedusteltiin myös millaisia rakkaita lapsuuden lukukokemuksia hänellä on.

Oksanen totesi itselleen tärkeäksi kirjaksi Anni Swanin Iris rukka -kirjan. Hän kertoo muistavansa kirjan surullisen tunnelman.

(MTV3)

Katso Minna Karilan juttu (Kymmenen uutiset 5.10.2012)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot