Mainos

Suomalainen ITE-taide esittäytyy Tanskassa

Suomalainen ITE-taide esittäytyy ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa. Tanskassa avautuu lauantaina Det' vildt! - Levende kunst fra de Finske skovje -näyttely, joka on esillä GAIA-museossa Randersissa 26. heinäkuuta saakka.

Itseoppineiden taiteilijoiden veistoksia ja maalauksia on näyttelyssä mukana viideltätoista tekijältä. Jo aiemmin maailmalla esiteltyihin taiteilijoihin lukeutuvat Alpo Koivumäki, Kaarina Staudinger-Loppukaarre ja Tuula Huusko.

Ensimmäistä kertaa ITE-taiteen näyttelyihin osallistuu muun muassa outokumpulainen Martta Korhonen kukkatauluillaan, joiden materiaalien kirjo ulottuu pullonkorkeista kullattuihin hellanrinkeihin.

Lisäksi katselmuksessa nähdään ammattitaiteilijoiden dokumentaatioita ITE-taiteilijoiden teosympäristöistä. Mukana on muun muassa valokuvaaja Veli Granön kuvasarjat parikkalalaisen Veijo Rönkkösen patsaspuistosta ja padasjokelaisen Enni Idin maalauksillaan peittämästä kotitalosta.

Näyttelyn on tuottanut Maaseudun Sivistysliitto, joka on viime vuosina kartoittanut ITE-taiteilijoita Pohjanmaalla, Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomessa. Näissä etsinnöissä löydettyjä uusia tekijöitä on mukana tässäkin Tanskan näyttelyssä.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot