Mainos

Suomen Kansallisteatterille tunnustus kotimaisista näytelmistä

Suomen Kansallisteatteri on palkittu Kiitos kotimaisesta näytelmästä -tunnustuksella. Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n (Sunklo) tunnustus jaetaan ammattiteatterille, joka on nostanut ohjelmistoonsa erityisen paljon suomalaisia näytelmiä.

Suomen Kansallisteatterilla oli vuonna 2011 yhteensä kolmetoista ensi-iltaa, joista kymmenen oli kotimaisia. Näistä kymmenestä yhdeksän oli kantaesityksiä.

Korkean kotimaisuusasteen lisäksi Sunklo haluaa tunnustuksella kiinnittää huomiota teatterin sitoutumiseen suomalaisiin näytelmäkirjailijoihin.

Tunnustus jaettiin tiistaina Tampereen Teatterikesän avajaisten yhteydessä. Palkinnon vastaanotti teatterinjohtaja Mika Myllyaho.

Palkintoa on jaettu vuodesta 1975 lähtien.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot