Mainos
Mainos

Taideväki kritisoi uutta yliopistoa

Innovaatiyliopisto Aalto ei lyönyt itseään läpi ongelmitta. Varsinkin taideteollinen puoli on kritisoinut hanketta äänekkäästi, koska taideopetuksen on pelätty jäävän nyt tekniikan ja talouden jalkoihin.

Opetusministeri Sari Sarkomaan hehkutuksesta huolimatta puheenvuoroista kuului, ettei yliopistoa synnytetty soraäänittä.

Tilaisuudessa puhunut kuvallisen viestinnän ja valokuvataiteen professori Merja Salo yritti rauhoitella taideväkeä muistuttamalla, ettei taidetta synny ilman tekniikkaa, ja taiteen leviäminen ateljeiden ulkopuolelle vaatii markkinointia.

Vielä selvemmän piikin taideteollisen suuntaan heitti opiskelijan puheenvuoron käyttänyt kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan puheenjohtaja Katariina Kyckling.

- Taideteollisessa korkeakoulussa osa ihmisistä ei ole kokenut hanketta omakseen, hän sanoi ja painotti, että kaikkien on osallistuttava uuden yliopiston luomiseen.

- Tuskin maltan odottaa päivää, jolloin hankkeen arvostelijat voivat todeta erehtyneensä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme