Mainos
Mainos

Tiedon häivä vuoden ympäristötaideteos

Maaria Wirkkalan teos on suunniteltu Turun vanhan akatemian muistomerkiksi.

Maaria Wirkkalan Turun vanhan akatemian muistomerkiksi suunnittelema Tiedon häivä on saanut vuoden 2003 ympäristötaidekohdekunniakirjan. Ympäristötaiteen säätiö luovutti kunniakirjan Turussa.

Viime marraskuussa paljastettu teos muodostuu Akatemiatalon edessä olevan aukion nupukivipintaan sijoitetusta pronssirenkaasta, Akatemiatalon valaistusta kulmaikkunasta ja Maaherran makasiinin ulkoseinään heijastettavista ohikulkevien ihmisten kuvista ja ympäristön äänistä.

Säätiön tiedotteen mukaan raati valitsi teoksen 15 ehdokkaan joukosta lähes yksimielisesti. Työtä pidettiin poikkeuksellisena muistomerkkinä ja monitahoisena ympäristötaideteoksena. Teos kunnioittaa vanhaa arvokasta miljöötä ja tekee näkyväksi paikan hengen. Teos näyttää erilaiselta eri vuorokaudenaikoina, eivätkä audiovisuaaliset elementit toistu koskaan samanlaisina.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme