Mainos
Mainos

Lukemattomia kirjoja

Mielipiteet

Kaaosta ja julmuutta kansalaissodassa

Marko Paavilainen: Murhatut veljet – Valter, William ja Ivar Thomén elämä ja kuolema (Siltala 2016)

Kun Suomen itsenäistymisen 100-vuotisjuhlat on juhlittu 2017, edessä voi olla hiukan hankalampi vuosi. Miten ”juhlia” tai muistella vastasyntyneen suomineidon keväällä 1918 vereen tahrinutta kansalaissotaa. Asiaa tuskin helpottavat ne jännitteet, joita nykyisen Suomen vastakkainasettelu on synnyttänyt. Köyhät köyhtyvät ja Suomea ajetaan yritykseksi, jossa heikommin pärjäävien tukemista vain leikataan.

Historioitsija Marko Paavilainen on kirjoittanut kansalaissodasta erinomaisen dokumentin Murhatut veljet. Valter, William ja Ivar Thomé olivat sivistyneen porvarissuvun poikia, joiden kohtalona oli – osin sattumalta – joutua punaisen kuolemanpartion uhreiksi heti sodan alkuvaiheessa.

Kirja on kuin fiktiivinen jännityskertomus kolmen veljeksen kohtalosta, mutta se on totta. Veljesten kautta Paavilainen valaisee analyyttisesti kansalaissodan tragedioita Uudellamaalla ja Helsingissä.

Pojat elivät lapsuutensa Etelä-Pohjanmaalla Alajärvellä, jossa heidän isänsä työskenteli metsänhoitajana. Aikuistuttuaan kaikki päätyivät asumaan Helsinkiin. William Thomé jatkoi isänsä ammatissa, Ivar ja Valter valmistuivat arkkitehdeiksi.

Kunhan yksityiskohtainen sukuselvitys on kahlattu, kirja avautuu huolellisella kielellä kirjoitetuksi kiehtovaksi ”romaaniksi” kansalaissodan kaaoksesta ja julmuuksista. Kun historiaa popularisoidaan, tätä se on parhaimmillaan.

Paavilainen kiinnostui Thomén veljesten pimentoon jääneestä kohtalosta kesänviettopaikallaan Kirkkonummella. Hän kuuli jo lapsuutensa kesinä tarinoita seudulla sijainneesta ratsutilasta, jonka omistivat kansalaissodassa kuolleet veljekset. Aikuisena tutkijana hänelle valkeni arkistoista, että veljekset oli todella tapettu heti sodan alussa. Miksi ja miten?

Kun punaiset ottivat tammikuussa 1918 Helsingin haltuunsa ja ilmoittivat kumouksen alkaneen, se oli kauhistus Thomén veljeksille, jotka uskoivat nuoren Suomen demokratiaan. Ensin veljekset joutuivat pakenemaan jäitä pitkin Helsingistä Kirkkonummen kartanolleen. Sieltä he lähtivät pian vaaralliselle matkalle ulos punaisen etelän saartorenkaasta liittyäkseen valkoisten joukkoihin. Vihdin Nummelassa punaiset pysäyttivät heidät. Koska reessä oli aseita, heidät pidätettiin ja vietiin vangeiksi työväentaloon.

Thomén veljesten synkkä loppu oli yksi episodi kansalaissodan mielettömissä murhatöissä. Paavilaisen mukaan Vihdin punaisten johtajat eivät sallineet teloituksia, vaan pidätetyt oli tarkoitus siirtää vankileirille Helsinkiin. Punaisten joukossa liikkui kuitenkin murhapartioita, usein päissään riehuvia rikollisia ja ekstremistejä. Näin kävi täälläkin ja ”oikeus” lipesi Vihdin kumousjohtajien käsistä.

***

Kun punaisten valta alkoi sitten huhtikuussa luhistua saksalaisjoukkojen voimalla ja Mannerheimin johdolla, Uudellamaalla siirryttiin valkoisten ”oikeuteen”. Se oli vähintäänkin yhtä nopeaa ja julmaa kuin vastapuolen toteuttamat teloitukset ja murhattujen punaisten määrä nousikin suuremmaksi. Osa riutui kuoliaaksi vankileireillä sodan päättymisen jälkeen.

Thomét murhannut joukko tuli Hyvinkäältä, sen johtaja oli nuori sähkömieheksi kouluttautunut Lauri Kara. Hänestä kasvoi julma ”järjestyksenpitäjä”, joka halusi nujertaa vastavallankumoukselliset ”päättäväisesti”. Kara selvisi valkoisten kostotoimista hengissä, pakeni Venäjälle ja kuoli siellä 1919 – Leninin rintamalla.

Karan sotarikostovereiden päivät päättyivät jo toukokuussa 1918 valkoisten kiväärien eteen. Valkoiset teloittivat Hyvinkäällä 46 punaista, heidän joukossaan 12 Karan joukkoihin kuulunutta. Myös Karan 25-vuotias Elsa-vaimo teloitettiin.

Verenvuodatusta kauhisteltiin lopulta molemmissa leireissä. Valkoinen sivistyneistökin vaati loppua kostoteloituksille – ja lopulta eduskunta sääti lain erityistuomioistuimesta punaisille ilman kuolemantuomiota.

***

Paavilaisen tutkimukset muistuttavat tarpeellisesti, millaisessa anarkiassa Suomi eli vuonna 1918. Kirjan tapahtumapaikoilla pohjoisella Uudellamaalla punaisten johto vakuutteli, ettei se hyväksynyt pikateloituksia, mutta papin poikia tai vallesmanneja veivät suokuopan reunalle muutkin kuin Lauri Karan terroristit. Selityksiä riitti etenkin tappion jälkeen kuolemantuomion välttämiseksi. Valkoisten kostoa ryydittivät tarinat ”eläimellisistä punikeista”, jotka nauttien kiduttivat uhrejaan ennen armonlaukausta. Patologien raporteissa ei tällaisesta ole mitään näyttöä, kirjoittaa Paavilainen.

Thomén veljesten salaisuus on nyt avattu tärkeällä historiankirjoituksella. Yhtä lailla veljesten kohtalosta päättäneen Lauri Karan tarina kelpaisi elokuvaksi.

***

Helsingin Hietaniemessä on näiden murhattujen veljesten huomattava hautamonumentti. Silti suku ei ole halunnut vaalia heidän muistoaan. Paavilainen kirjoittaa, että kolmen menestyneen veljen surmat rikkoivat suvun. Äidille ja sisarille suru oli loputon. Nimi jäi sentään elämään vientiyritys Thoméstossa. Valter ja Ivar Thomén piirtämän Stockmannin tavaratalon viimeistelivät arkkitehtitoimiston kollegat.

Kari Pyrhönen

Kirjoittaja on toimittaja MTV Uutisissa

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme