Mainos
Mainos

Lukemattomia kirjoja

Mielipiteet

Tiede tappaa

Ulla Järvi Tuukka Tammi: Maito tappaa – ja muita outoja tiedeuutisia. Vastapaino. 2016. 216 s.

Näin on, kuten otsikko väittää, sanoo – niin kuka? Ei (ehkä) kukaan, mutta saattoi tulla siitäkin klikki, tiede kun on nykyään kiihkeästi kansalaisia puhuttava aihe. Tai ainakin tiedeuutiset , niitä kun julkaistaan nykyään paljon lennokkaine otsikoineen.

Kritiikin taivaankappale osuu, kun vapaa tiedetoimittaja Jarmo Korteniemi muistuttaa toimittajia termien väärinkäytöstä avaruusuutisoinnissa.

”Miltä kuulostaisivat urheilu-uutisissa mainitut suksihiihdon MM-kisat, Kimi Räikkösen formula-kuorma-auto, jalkapallokentällä pidetyt sukelluskilpailut tai Seppo Rädyn shakkiottelun loppurepäisyn tulos?”

’Sinne päin’ ei riitä

No köh köh, naurettavaltahan tuo. Eli tiedeuutisoinnissa ei vetele suurin piirtein sinnepäin –ajattelu, kun ei se vetele missään muussakaan uutisoinnissa. Termeillä ja käsitteillä on merkityksensä ja sisältönsä, vaikka tuo avaruus jännä paikka onkin.

Maito tappaa on artikkelikokoelma tiedeuutisista. Avaruuden lisäksi kirja ruotii niin ravinto-, myrkky- kuin ydinonnettomuusuutisointia, netin algoritmeja, tieteen pr-toimintaa kuin vihapuhetta.

Paisuttelua ja virheitä

Opus rökittää kunnolla tiedeuutisointia epätarkkuuksista, virheistä, paisutteluista, huuhaasta ja usainboltmaisen vauhdin inspiroimista johtopäätöksistä. Todellisuudessa niin moni asia vaikuttaa asioihin, että tutkimustulos on ”vain” tutkimustulos, ei lopullinen asiantila tai maailmanselitys.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tieteestä voi kirjoittaa lukijoita houkuttelevasti ja viihteellisesti, kunhan faktat ovat kohdallaan. Ei ole realistista olettaa, että ns. suuri mutta kiinnostunut yleisö hallitsee eri tieteenalojen ammattikielen.

Tiede kuitenkin vaatii yhtä kriittistä lähestymistä kuin kaikki muutkin journalismin alat. Uutistoimisto Reutersin välittämän tiedeuutisen kääntäminen ei tee kenestäkään tiedetoimittajaa. On ymmärrettävä tieteentekemisen perusperiaatteita, ettei tule vietäväksi joka tuulen mukana.

Varo mediaseksikästä ”gurua”

Reijo Laatikainen muistuttaa ravintouutisointia käsittelevässä kirjoituksessaan tasapainoharhasta.

Mediavetovoimainen, tutkimusalansa marginaalissa toimiva tutkija tai itsensä sellaiseksi nostava guru tai ”valistaja” tuo esiin mielellään esiin äärimielipiteen, joka on jotakuinkin koko muun alan tutkijoiden mielestä pötyä tai suuresti kärjistettyä. Kun haetaan ääripäitä, tolkku katoaa ja ihmisille syötetään jopa puppua. Ravinto- ja lääketieteessä kyse voi olla ihmishengestä.

Kirja muistuttaa, ettei media ole aina syyllinen.

Tutkijaltakin voi karata mopo

Myös tutkijat ja tutkijayhteisöt ja –laitokset saattavat huomiota saadakseen julkistaa tutkimustuloksensa mehukkaana paistina, vaikka siinä sinänsä ei ole mitään väärää. Tieteessäkin kilpailu on ankaraa, ja julkisuus voi poikia muun muassa lisärahoitusta. Sitten on vielä erikseen vilppi.

Tieteentekijöiden laskeutuminen norsunluutorneistaan on hyvä asia. He käyvät parhaimmillaan hedelmällistä keskustelua yleisönsä kanssa. Tämän kirjaesittelyn kirjoittaja väittää, että verovaroin ylläpidettävällä tutkimuksella on myös velvollisuus olla vuorovaikutuksessa kansalaisiin.

Vihapuhe rajoittaa tutkijaa

Tieteentekijä ei aina saa tehdä työtään rauhassa. Vihapuhe ja muu aggressio on lisääntynyt. Valemedia levittää tietoisesti roskaa ja haluaa luoda epävarmuutta ja paniikkia.

Kyse on vakavasta asiasta, tieteentekemisen olosuhteista ja vapaudesta. Vapautta ja tulosten julkisuuteen kertomista saattavat toki rajoittaa vihapuheen ja fyysisen uhan lisäksi rahoittajat ja poliitikot intresseineen.

Tiede on mediassa myös, kun välitetään uutisia esimerkiksi epidemioiden leviämisestä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viestintäjohtaja Päivi Väyrynen kirjoittaa siitä, miten THL toimi tapauksessa sikainfluenssan leviäminen, ja mitä siitä voi tiedotusstrategisesti oppia.

On kaiken päälle hyvä muistaa, että asiat tai niihin suhtautuminen voi olla kulttuurisidonnaista, erityisesti ihmistieteissä.

Hulluus, mitä se on?

Tiedekeskus Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski kirjoittaa siitä, miten mielenterveyttä käsittelevää näyttelyä lähestyttiin Suomessa, Ranskassa ja Portugalissa.

Se mikä toimi lähestymistapana aiheeseen – mukaan lukien itse näyttelyn nimi – Suomessa, ei välttämättä toimi edes Ranskassa. Nimittäin jo käsite mielenterveys on erilainen. Ranskalainen tiedekeskus ajatteli, että ihminen on joko terve tai hullu, eivätkä kaikki edes voi sairastua. Meillä asiat nähdään toisin.

Vantaan näyttelyn nimi oli Heureka tulee hulluksi, Lissabonissa hieman samansuuntainen Loucamente eli Hullutellen. Pariisissa näyttely kulki nimellä Mental désordre. Sen alaotsikko vielä valisti kävijöitä: ”Vaihda näkökulmaasi mielenterveyden häiriöihin”.

Toimittajien lisäksi myös suuren yleisön on hyvä paitsi tietää myös sisäistää se, minkä tieteentekijät hyvin tietävät ja ovat sisäistäneet. Lopullista totuutta ei ole, eikä tiede sellaista lupaa eikä tarjoa.

Tiedeuutisointi jatkukoon. (Ja jos tiede ei tapa, sen aikaansaamat sovellukset voivat, esimerkiksi aseet.)

Janne Hopsu

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme