Mainos
Mainos

Lukemattomia kirjoja

Mielipiteet

1900-luvun puolivälin Somaliassa naisen arvo oli olematon

Nura Farah: Aavikon tyttäret, Otava 2014. 236 s

Arvio: Pipsa Öhman

1900-luvun puolivälin Somaliassa naisella oli pääasiassa kolme tehtävää: kunniansa säilyttäminen, aviomiehen palveleminen ja poikalasten synnyttäminen. Tämän saa huomata myös Aavikon tyttäret -romaanin päähenkilö Khadija, joka kuuluu yhteen maan monista paimentolaisheimoista.

Kirjan kirjoittajalle Nura Farahille (s. 1979) teema on tuttu ainakin hänen syntyperänsä kautta. Farah on syntynyt Somaliassa, mutta saapui 13-vuotiaana Suomeen.

Romaanissa seurataan Khadija-nimisen naisen elämää nuoresta tytöstä keski-ikäiseksi naiseksi. Jo lapsena Khadija joutuu kokemaan karvaasti sen tosiseikan, että tyttölapset eivät paimentolaisten klaaniyhteisössä ole yhtä arvokkaita kuin poikalapset. Vaikka hän yrittää kaikkensa, veli Abdi vaikuttaa aina äidille rakkaammalta. Tyttölapsi on pikemminkin taakka, joka aiheuttaa huolta.

Khadija haluaa kuitenkin kovasti olla mieliksi. Hän haluaa olla kunnollinen somalityttö ja pyytää jopa oma-aloitteisesti ympärileikkausta, jotta hänet hyväksyttäisiin yhteisössä. Ainut asia, josta hän ei suostu luopumaan, on runonlaulanta. Sekään ei tosin ole sovelias harrastus naiselle.

Kun Khadija 15-vuotiaana joutuu kamelivarkaiden uhriksi, hän päätyy toiseen kylään ja vastoin tahtoaan naimisiin häntä huomattavasti iäkkäämmän miehen kanssa. Miehellä on jo toinen vaimo Luul, joka on vammainen. Vammaiselle naiselle ei taikauskoisessa yhteisössä löydy ymmärrystä, vaan koko kylä syrjii Luulia ja pitää häntä noitana.

Aluksi Khadija on avioliitosta kauhuissaan, mutta lasten syntymän myötä hän tyytyy osaansa ja alkaa jopa pelätä miehensä kiintymyksen menettämistä. Hän mukautuu perinteisiin ja toistaa vanhoja asenteita omien lastensa kohdalla esimerkiksi vastustamalla tyttärensä koulutusta.

Somalian historialliset käänteet nousevat kirjan juonessa aika ajoin esiin. Ne pysyvät kuitenkin lähinnä taustalla - eiväthän ne juuri vaikuta kirjan päähenkilöidenkään elämään, jotka elävät omassa heimoyhteisössään pitkälti riippumattomina ulkomaailmasta. Somalian itsenäistymistä sentään juhlitaan riehakkaasti vuonna 1960.

Romaanissa korostetaan klaanien tärkeyttä osana somalialaisten elämää. Suurin osa tuntee sukupuunsa tarkasti ja esi-isien urotöillä kehuskellaan. Toisaalta myös vanhat kahnaukset ja kaunat kulkeutuvat sukupolvien päähän.

Koska kirja ajoittuu 1900-luvun puoliväliin, sen perusteella ei vielä voi tehdä johtopäätöksiä Somalian nykytilasta. Maan klaaniperinnettä sen perusteella voi kuitenkin ymmärtää. Klaanien väliset ristiriidat näkyvät maassa nykyisinkin.

Tarina kuvastaa myös hyvin sitä yleismaailmallista mallia, jossa nuoruuden kapinointi monien kohdalla muuttuu lopulta hyväksynnäksi, ja kuinka opittuja käytösmalleja toistetaan sukupolvesta toiseen. Esimerkiksi naista alistavia tapoja saattavat lopulta vaalia naiset itse. Juuri tämän ketjun katkaisemiseksi tarvittaisiin tyttöjen ja naisten kouluttamista - ja juuri siksi heitä ei haluttaisi päästää kouluun.

Pipsa Öhman, kirjoittaja on toimittaja MTV Uutisissa

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme