Mainos

Elinkautinen

Mielipiteet

Dekkarit - osa 3: Miten kirjan hahmot syntyvät?

Tämä on kolmas osa osa mtv3.fi/kirjat -sivuston sarjasta, jossa kerron dekkarin kirjoittamisesta.

- - -

Miten luoda hahmoja dekkariin? Tapoja on tietysti lukemattomia, joista kaikki voivat olla oikeita. Entä minkälaisia niiden pitäisi olla? Se taas on tyylilajikysymys.

Kulmapubin koktaili -kokoelman yhdessä novellissa kaksi nuorehkoa hampparikaveria herää kankkusessa ja rahattomana toisen vuokrakämpässä. Olutta pitäisi saada, mutta taskussa on vain kolikoita. Velmujen tarkoituksena on tarinassa pummata rahaa. Sitä he eivät saa, mutta keksivät kiristää surkealla katulaulannalla olutta terassinpitäjiltä, jotka mieluusti antavat kaljan saadakseen sällit pois oman terassinsa edestä.

Miten paljon kehitystyötä nämä vaativat? Kirjoittajan ei tarvitse tietää kundien nuoruudesta tai miksi he ovat ajautuneet tilanteeseen, koska kyse on novellista. Se riittää, että osaavat tarinan vaatimissa tilanteissa reagoida oikein.

Käyttötarkoituksen suhteellisuusteoria

Dekkarihahmojen kehityksessä voi soveltaa käyttötarkoituksen suhteellisuusteoriaa, joka kuuluu ”kehittelyn vaivannäkö on suoraan verrannollinen henkilön sivumäärään”. Eli sivuhahmoille ei tarvitse luoda elämänkertaa. Sen sijaan päähenkilöiden tausta on pohdittava etukäteen. Jos tuo kaljanpummaus olisi ollut alkukohtaus romaanille ja kavereiden elämä olisi jatkunut, niin hahmoja olisi pitänyt kehitellä pidemmälle.

Aikanaan 90-luvulla lähinnä ulkomaisissa dekkareissa oli paljon moniongelmaisia poliisisankareita, jotka kuitenkin aina henkilökohtaisista vaikeuksistaan huolimatta onnistuivat ratkaisemaan rikoksen. Olin tuolloin ollut kymmenen vuotta rikostoimittajana, enkä ollut nähnyt tosielämässä yhtään tällaista poliisia. Halusin kirjoittaa realistisia poliisiromaaneja, joten päähenkilönkin piti olla todenmukainen. Kari Takamäen hahmo lähti liikkeelle tästä lähtökohdasta. Jo alusta alkaen oli selvää, ettei Takamäen henkilökohtainen elämä olisi kirjoissa pääosassa.

Jos nyt lähtisin kehittelemään uutta dekkarisarjaa, se lähtisi myös päähenkilöstä. Minkälainen tämä henkilö on? Millaisia ristiriitoja hänessä on? Vasta sen jälkeen on voi miettiä itse rikostarinoita.

Olennaista päähenkilössä on se, että lukijan on jollain tavalla kyettävä samaistumaan häneen tai ainakin lukijan pitää välittää mitä henkilölle tarinan pyörteissä tapahtuu.

Kehittelyn kolme linjaa

Hahmon - on se sitten päähenkilö tai sivuhenkilö - kehittelyssä on kolme päälinjaa:

  1. fyysinen – miltä näyttää
  2. sosiaalinen – tausta
  3. psykologinen – mikä kiinnostaa

Fyysinen tarkoittaa esimerkiksi: 

  1. sukupuoli
  2. ikä
  3. pituus ja paino
  4. ihonväri, silmät, hiukset
  5. olemus ja ulkonäkö (mikä pistää ensin silmään? hyvännäköinen, lihava, siisti, päänmuoto… kenen kuuluisan näköinen?)

Sosiaalinen tausta koostuu mm. näistä:

  1. yhteiskuntaluokka
  2. työ, työttömyys: ammatti, ahkeruus; (ammatti ainakin osassa dekkarilajeista tärkeä, koska se esim. määrää mitä tietoja hahmo voi uskottavasti saada)
  3. koulutus
  4. kotielämä (naimisissa, kotitausta nyt, tausta ennen, kehitys lapsuudessa, vanhemmat…)
  5. uskonto – onko merkitystä?
  6. asema yhteiskunnassa/kaveripiirissä; millaisia kavereita?
  7. suhde urheiluun/kulttuuriin (pelaako/soittaako, fani?)
  8. paheet: tupakka ja alkoholi + huumeet?
  9. politiikka – merkitystä?
  10. harrastukset – onko jossain erityisen hyvä? Miten se liittyy tarinaan?

Psykologisen taustan palasia:

  1. tavoitteet elämässä (mitä tavoittelee laajemmin, entä nyt?)
  2. pettymykset ja onnistumiset (mikä johtanut nykytilanteeseen?)
  3. seksielämä, moraalistandardit (hyväksyykö valehtelun? valehteleeko itse?)
  4. temperamentti ja luonteenpiirteet (arvostelukyky, maku, vakavuus, ulospäin suuntautuminen, käpertynyt, kiivas, rauhallinen, pessimisti... mistä suuttuu?)
  5. kompleksit (pakkomielteet, rajoitteet, taikauskot, pelot)
  6. taidot ja osaaminen (kielet, soittimet, laulu, ampuminen, erätaidot)
  7. älykkyys
  8. jos hahmo on rikollinen, miksi hän tekee rikoksia

Kliseetsekkaus

Kun tyyppi alkaa hahmottua, niin ensimmäisenä on syytä tehdä kliseetsekkaus. Eihän se vaan ole mikään näistä:  

  1. Juoppo/moniongelmainen poliisi
  2. liikenteestä mariseva taksikuski
  3. ylikova virolaisgangsteri
  4. väkivaltainen portsari
  5. ärsyttävä toimittaja

Näitä on nähty kautta aikain kirjoissa ja elokuvissa mielin määrin. Toki jonain sivusivuhahmona tällainen saattaa mennä, mutta jos tyypillä on keskeinen rooli tarinassa, niin kannattaa keksiä parempi.

Ulkonäön kuvaamiseen voi uhrata paljon sanoja tai olla tiiviimpi. Osoittelevuutta kannattaa välttää ja pitkät kuvaukset toiminnallisessa tekstissä voivat olla tylsiä. Ainakaan toimintakohtauksissa uuden henkilön kuvaaminen ei saa keskeyttää actionia. Silloin riittää, että muutamalla sanalla kerrotaan, miltä hahmo näyttää tai mikä on silmiinpistävin piirre.

Luonnetta toiminnan kautta

Luonteen kuvaamista tekstissä kannattaa miettiä. Usein se toimii parhaiten jollain tavalla toiminnan kautta. Alla kaksi vaihtoehtoa:

Versio 1: Työhönsä kyllästynyt mies istui tietokoneen ääressä.

Versio 2: Mies oli nostanut jalkansa työpöydälle ja tuijotti rauhallisesti keltaisten post-it -lappujen ympäröimää tietokoneen ruudun näytönsäästäjää. Pöydälle oli mappi, jonka päälle pomo oli kirjoittanut "KIIRE!!!"

Molemmissa kerrotaan sama asia, mutta lukija todennäköisesti (ja kustantaja varmasti) pitää enemmän kakkosversiosta.

Luonnetta paikkojen kautta

Paikat, vaikkapa auto, koti tai työpaikka, voivat kertoa lukijalle hahmon luonteesta.

Esimerkkinä tässä samainen työpöytä. Tapoja kertoa luonteesta:

  1. kaatumaisillaan olevat paperipinot?
  2. pornolehti alalaatikossa?
  3. aivan tyhjä pöytä?
  4. kenen valokuva pöydällä? Lapsen, vaimon, jonkun muun?
  5. mietelauseita tietokonenäytössä tai seinällä?
  6. limsapulloja? Tyhjiä pizzalaatikoita?

Muita tapoja on lukemattomia: esimerkiksi puhelimen soittoääni, auto, vaatteet, ruoka jne jne kertovat ihmisestä

Luonnetta voi kuvata myös dialogin kautta. Miten hahmo reagoi johonkin yllättävään tilanteeseen?

Tärkeää on se, että luonne ei muutu, jollei se tietysti ole kirjan perustarina. Hahmojen puheen ja toiminnan on oltava loogista läpi kirjan.

Hahmon kovien reaktioiden - niitähän dekkari vaatii - pohjustus on välttämätöntä. Kiltti perheenäiti ei voi lopussa aivan yllättäen ampua gangsteria, vaan se on pohjustettava vähitellen kiristyvällä tilanteella, jossa lopulta tällä äidillä ei ole muuta ulospääsyä.

Kyse on samasta asiasta kuin  dekkarikirjailijoiden perusohjeessa: Mies voi tietysti vain yllättäen vetää aseen taskustaan, mutta jännitys syntyy siitä, että lukija tietää aseen olevan siellä ennen esiin vetämistä.

Tyyppi tarvitsee nimen

Jossain vaiheessa eteen tulee myös nimen keksiminen. Se voi tulla itsestään, mutta saattaa olla vaikeaa.

Muutama ns. sääntö siihen:

  1. Muiden dekkarikirjailijoiden keskeisten hahmojen nimiä ei saa käyttää
  2. Ei olemassa olevia julkkiksia tai poliitikkoja, koska se vaikuttaa aina lukijan mielikuvaan henkilöstä
  3. Vaikeasti kirjoitettavia nimiä kannattaa välttää, koska se lisää painovirheiden mahdollisuutta
  4. Eri henkilöiden nimien on oltava riittävän erilaisia, jottei lukija sekoita henkilöitä
  5. Nimikin voi kuvastaa luonnetta, mutta saattaa tietysti olla turhan osoitteleva - ns. kova nimi voi olla klisee
  6. Liian pehmeä nimi ei käy rosvolle (esimerkiksi Pupuhuhta ei sovi gangsterille, vaikka onkin Jyväskylän levottomimpia kaupunginosia. Varissuo paljon parempi...)

Aikanaan Nykäsen Harri neuvoi, että jos nimen keksiminen on vaikeaa, ota suomenkielinen etunimi ja ruotsinkielinen sukunimi. Ne ovat aina uskottavia. Hyvä ohje.

Luonnetestit avuksi

Ja lopuksi vielä yksi tapa hahmon kehittämiseen. Kyse on testeistä, joissa luonne muuttuu toiminnaksi. Vastaavia voi keksiä itse lisää tai etsiä netin ns. luonnetestejä.

Tässä esimerkki: Kehittämäsi tyyppi menee baariin. Ei ole rahaa, mutta jano on. Mitä hän tekee saadakseen juotavaa?

  1. pummaa
  2. ottaa piikkiin, vaikkei pysty maksamaan
  3. ryöstää pullon
  4. juo jonkun toisen juoman
  5. lainaa rahaa
  6. pyytää kaveria tarjoamaan
  7. petkuttaa

Sehän ei ole vaihtoehto, että hahmo vain istuisi baarissa kuivin suin. Tuollainen kohtaus olisi kirjassa täysin turha.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot