Mainos
Mainos

Lukemattomia kirjoja

Mielipiteet

Helsingin aarresaaret

Jarmo Nieminen: Aarresaaret - Helsingin saariston uskomaton luonto (Gummerus 2014)

Arvio: Pertti Nyberg

Pääkaupungin laaja saaristo on monelle paljasjalkaisellekin melko tuntematonta aluetta. Syynä tähän on ainakin näihin päiviin saakka ollut se tosiasia, että monet suuret saaret ovat olleet puolustusvoimien yksityisaluetta. Tässäkin hienossa kuvakirjassa on monta lukua Santahaminasta, jonne tavallisella tallaajalla ei ilman erikoislupia ole asiaa.

Sotahistorian laitoksen johtajana ja tutkijana toimineella everstiluutnantti Jarmo Niemisellä on ollut pääsy kielletyille saarille 30 vuoden ajan ja tulos näkyy tässä ja monissa aiemmissa kirjoissa.

Helsinki näyttää Niemisen kuvissa kuin erämaalta kaukana kaikesta hälystä. Joissain kuvissa näkyy kaupungin silhuetti ikään kuin muistutuksena siitä, missä ollaan. Kuvissa on sammakoita, lepakoita, perhosia, lintuja, merimaisemia, auringon siltoja ja jopa meren muodostamia kangastuksia sekä veden ja valon aiheuttamia optisia harhoja.

Hienojen luonto- ja eläinkuvien lisäksi kirjan parasta antia ovat erilaiset tarinat kuvanottohetkistä mutta myös saarten historiasta. Itä-Villingissä oli pitkään Neuvostoliiton ja sitten Venäjän suurlähetystön vuokramökki, joka oli itsensä Urkin käskyllä sinne pystytetty. Pientä Rysäkaria ovat miehittäneet Suomen, Ruotsin ja Venäjän armeijoiden lisäksi merirosvot ja kalastajat - ja tulevaisuudessa toivottavasti turistit, jos saaren nykyisen omistajan lupa-asiat hoituvat kaupungin kanssa.

Entä tiesitkö, että kantavat hirvinaaraat vaeltavat keväisin Helsingin saaristoon vasomaan. Mukana seuraa edellisen vuoden vasat. Ikiaikaisen saaristoon vaelluksen tarkoituksena on päästä vasomaan ympäristöön, jossa on riittävästi ruokaa vasoille eikä pelkoa suurpedoista. Vaellukselle esteitä aiheuttaa välissä oleva Helsingin kaupunki moottoriteiden aitoineen - ja aina jokunen emostaan vieroitettu hirvi pääsee häiritsemään ihmisten elämää harhaantumalla keskelle kaupunkia.

Pertti Nyberg

Kirjoittaja toimii uutistuottajana MTV Uutisissa

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme