Mainos

Lukemattomia kirjoja

Mielipiteet

Suomalaisten havaittiin näkevän nälkää

Juho Saari: Huono-osaiset – elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla (Gaudeamus 2015)

"Symbolinen käännekohta huono-osaisuuden vastaisessa politiikassa ja tutkimuksessa tapahtui 1990-luvun alussa, kun suomalaisten havaittiin näkevän nälkää. Tulosten mukaan vuosien 1992-1993 välisenä aikana nälkää oli kokenut 70 000 – 100 000 ihmistä."

Hyvinvointisosiologi Juho Saaren tekemä selvitys huono-osaisista on silmiäavaava tutkimus aiheesta, joka tuntuu olevan monelle päättäjälle vähintäänkin kiusallinen. Kirjassa paneudutaan erittäin monipuolisesti suomalaiseen huono-osaisuuteen, syrjäytymiseen ja köyhyyteen. Tämän kirjan luettuaan ymmärtää ainakin sen, että huono-osaisuudesta puhuttaessa ei tarkoiteta vain katuojaan vajonneita puliukkoja vaan hyvin monenkaltaisia ryhmiä. Yleisimpiä huono-osaisten ryhmiä ovat diakoniatyön asiakkaat, huumeiden käyttäjät, mielenterveyskuntoutujat, päihdeongelmaiset sekä asunnottomat ja vapautuneet vangit mutta huono-osaisuus koskettaa myös tavallisen oloisia lapsiperheitä, vanhuksia, työttömiä ja sairaita.

Huono-osaisuudella tai köyhyydellä voidaan tarkoittaa tietyn tulorajan alapuolella eläviä ihmisiä mutta toisaalta jos tutkitaan ihmisten elämänlaatua, kaikki köyhät eivät tunne olevansa huono-osaisia. Huono-osaisuudessa yhdistyy yleensä monia ongelmia, joista rahojen vähäisyys on vain yksi tekijä.

Eri tieteenalat näkevät huono-osaisuuden hyvinkin eri näkökulmasta. Saari kuvailee, kuinka esimerkiksi sosiaalipoliittisessa käsittelyssä huono-osaisuus voidaan medikalisoida terveysongelmiksi, kasvatustieteellisessä koulutusongelmiksi tai sitten huono-osaisuus voidaan ekonomisistisesta näkövinkkelistä katsoa kannustinongelmaksi tai kestävyysvajeeksi, sopimusoikeudellisesta katsannosta velkaantumiseksi tai sitten huono-osaisuus voidaan nähdä kriminaalipolitiikan tai moralisoinnin näkökulmasta. Sosiologiassa puhutaan hyvinvointivajeesta, eriarvoistumisesta, psykologiassa puolestaan sosiaalistumis- tai psykososiaalisista ongelmista.

Solidaarisuus- ja empatiavajeita

Saari esittelee monia käsitteitä, jotka helpottavat ymmärtämään huono-osaisuuden käsittelyä politiikassa ja yhteiskunallisessa keskustelussa. Käsite "solidaarisuusvaje" tarkoittaa ihmisten haluttomuutta osallistua heikommille tarkoitettuihin tulonsiirtoihin, vaikka köyhiä pidettäisiin sinänsä kunniallisina ihmisinä. Hyvinvoiva enemmistö haluaa panna verorahansa etuuksiin, joista se itse hyötyy. Empatiavaje tarkoittaa puolestaan, että köyhien ihmisten katsotaan itse aiheuttaneen köyhyytensä eivätkä siksi tarvitse hyvinvoivan enemmistön myötätuntoa.

Kun suomalaisilta kysyy, mikä aiheuttaa köyhyyttä, ylivoimaisesti yleisin vastaus on erilaiset addiktiot mutta jo kakkosena tulee "heikko terveys". Koulutuksen puute ja eläminen yli varojen sekä mielenterveysongelmat ovat seuraavina listalla.

Huono-osaisuuden riskienhallinta laajenee

Saari käsittelee hyvinvointivaltiota ja siihen oleellisesti liittyvää sosiaalipolitiikkaa, jossa tarkoitus on erilaisten riskien "häkittäminen". Tämä riskienhallinta on laajentunut käyhäintalojen ylläpidosta nykyiseen myös työikäiseen väestöön kohdistuvaan sosiaalipolitiikkaan, jossa kohteena on asuminen, työ, perhe-elämä. 90-luvun laman myötä sosiaalipolitiikka laajeni käsittämään esimerkiksi ylivelkaantuneita ja maahanmuuttajia.

Sosiaalipolitiikan laajenemisen yhteydessä on riskinhallinnan laidalle luotu köyhyyspolitiikka, joka nousi taas uuteen arvoonsa 90-luvun laman myötä. Julkisuudessa ryhdyttiin puhumaan ruokapankeista ja leipäjonoista. Saaren mukaan köyhyyspolitiikka oli aluksi liturgiaa ja vasta 2000-luvun alkupuolella hallitukset korostivat köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämistä. Sittemmin maailmanlaajuinen lama on taas vähentänyt kiinnostusta asiaan.

Asunnottomat huono-osaisista huonoimpia

Kirjassa keskitytään erityisesti asunnottomiin, joita voidaan pitää huono-osaisten alimpana kastina. Heitä on Suomessa eri arvioiden mukaan 10 – 30 000. Sinänsä on mielenkiintoista, että asunnottomien määrä nousi 2000-luvulla juuri nousukauden aikana. Syynä tähän on asumisen kallistuminen, jolloin köyhimmillä ei ollut enää varaa vuokra-asuntoon.

Asunnottomuuden vähentämispolitiikka aloitettiin Suomessa 60-luvulla. Tuolloin kymmeniä miehiä paleltui hengiltä, kun Helsingin kaupungin suuri asuntola suljettiin remontin vuoksi. Asunnottomien hoito on sitten kulkenut Liekkihotellin/Lepakkoluolan tapaisista ensisuojista nykyiseen asunnottomuuspolitiikkaan, jossa "asunto ensin"-iskulauseen mukaisesti asunnottomalle hankintaan ensin oma huone tai asunto ja muut tukitoimenpiteet hoidetaan tämän jälkeen. Esimerkiksi raittiutta ei edellytetä ennakkoehtona asunnon saamiselle. Asunnottomien kohtelu inhimillistyi osin myös siksi, että Korkein hallinto-oikeus linjasi, että kahta toisilleen vierasta henkilöä ei saa asuttaa pysyvästi samaan huoneeseen. Saaren mukaan asunnottomuuden vähentämispolitiikka on onnistunut kohtuullisen hyvin – hän antaa kiitosta "asunto ensin"-ohjelmalle.

Saaren käsityksen mukaan Suomi on edelleen selkeä hyvinvointivaltio. Vaikka köyhyyspolitiikka edistyykin aalloissa ja taloudellisten suhdanteiden mukaan, Saari muistuttaa, että julkisen talouden näkökulmasta kaikkien heikoimmassa asemassa olevien palvelujen ja tulonsiirtojen kokonaiskustannukset ovat vain pisara meressä. Kun köyhyyspolitiikan kehittämisestä puhutaan, Saari muistuttaa, että köyhien jääminen tietoyhteiskunnan ulkopuolelle (ei tietokoneita, älypuhelimia) tuottaa tulevaisuudessa uusia ongelmia. Maahanmuuttajat ovat puolestaan niin ikään merkittävä ryhmä, sillä he ovat väestöosuutensa nähden yliedustettuina köyhimmässä tuloluokassa.

Oleskeluyhteiskunta-termille kritiikkiä

Saari lähettää terveisiä presidentti Niinistölle, joka vuosi sitten uudenvuodenpuheessaan lanseerasi oleskeluyhteiskunta-käsitteen. Saari sanoo, että pitkäaikainen sosiaaliturvariippuvuus tulkitaan usein turhan yksinkertaisesti kannustin- tai laiskuusongelmaksi, vaikka ilmiön takaa löytyy myös terveysongelmia, niukkuutta, sopeutumiskyvyttömyyttä ja addiktioita. Saari sanookin, että julkisen vallan on kannettava vastuu siitä, että suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa myös huono-osaisilla on mahdollisuus elää elämänsä onnellisena loppuun saakka.

Itse olisin toivonut jonkinlaista kannanottoa siitä, mitä mahdollinen perustulo vaikuttaisi huono-osaisuuden vähentämisessä. Voi nimittäin olla, että edes "ilmainen" kansalaispalkka ei nostaisi kaikkein huono-osaisimpia alhosta, jota sairaudet ja addiktiot mahdollisesti pahentavat. Entä voisiko huono-osaisten ihmisten asemaa parantaa muillakin sektoreilla "asunto ensin"-politiikan mukaisesti? Voisiko vaikka pitkäaikaissairaalle työttömälle antaa ilmaiset lääkkeet kroonisen taudin hoitoon?

Pertti Nyberg

Kirjoittaja toimii journalistina MTV Uutisissa

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot