Mainos
Mainos

Ahtiainen

Kommentti

Hyvää ja pahaa suomalaisessa koulussa

Jos tänään on aikaa lukea edes yksi lehtijuttu, kannattaa lukea 15-vuotiaan ranskalaisen Denis Ducosin kirjoitus Helsingin Sanomien mielipidesivuilta.

Siinä Ducos vertailee suomalaista ja ranskalaista koulua. Vaikka Ducos on ollut Suomessa alle puoli vuotta, hän onnistuu sanomaan hämmästyttävän paljon olennaista tämän päivän suomalaisesta koulusta.

Hänen mielestään suomalainen koulupäivä on organisoitu hyvin. Ruokailuun ei kulu liikaa aikaa, koska ruokailuajat on porrastettu. Koulun jälkeen on enemmän vapaa-aikaa harrastuksille, koska koulupäivä päättyy aikaisemmin.

Fiksuja havaintoja fiksusti järjestetystä koulupäivästä.

Ducosin kehut eivät pääty tähän, hän kiittelee myös koulun ilmapiiriä: "Ranskassa opettajat suhtautuvat oppilaisiin ikävästi. Suomessa opettajat ovat melkein oppilaiden kavereita, joten oppilailla ei ole stressiä ja he uskaltavat enemmän."

Hän kertoo, että Ranskassa jälki-istuntoa saa helposti, ja se pitää suorittaa lauantaisin. "Suomessa jälki-istuntoon joutuu tosi harvoin, vaikka olisikin häirikkö", hän kirjoittaa.

Ducosin kokemukset suomalaisesta koulusta ovat kirjoituksen perusteella yksinomaan myönteisiä; jopa häiriköitä ymmärretään. Mutta meille, jotka seuraamme jatkuvaa - ja nyt Alppilan koulun tapauksen myötä kärjistynyttä - keskustelua koulujen kurinpito-ongelmista, kirjoituksen tämä osuus avautuu toisella tavalla.

Se todistaa koulumaailmaa vaivaavasta rakenteellisesta ja ilmeisen kroonisesta auktoriteettivajeesta. Moni opettaja sanoo, että opettajilta on viety välineet järjestyksen vaalimiseen. Jos ei joka kerta halua nöyrtyä ja kutsua rehtoria apuun, käytössä on kolme konstia: 1) silmien ummistaminen 2) oppilaiden loputon ymmärtäminen 3) kaveeraaminen heidän kanssaan.

Yleinen mielipide tuntuu häkellyttävän yksituumaisesti tahtovan kohennusta koulurauhaan ja opettajille lisää valtuuksia. MTV3:n taannoisessa kyselyssä noin 90 prosenttia vastaajista halusi opettajille lisää valtuuksia kurinpitoon. Sopii siis kysyä, kenen ehdoilla ja kenen edun mukaisesti kouluissa nykyisin toimitaan.

Alppilan koulun tapauksesta mieleen on jäänyt erityisesti seuraava episodi: oppilas vaatii, että opettajan pitää pyytää anteeksi käytöstään toiselta oppilaalta, jota opettaja on käskenyt riisumaan hupun ruokalassa.

Jos kyseessä olisi näytelmä, voisi sanoa, että esiintyjiltä ovat menneet roolit sekaisin. Mutta suomalaisen koulun reality show'ssa tämäkin on mahdollista.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme