Mainos
Mainos

Mielipiteet

Artikkelityypit

Hyvän, lohdun ja kauniin puolesta

Amin Maalouf: Valon puutarhat. Gummerus. 349 s. 2014

Arvio: Janne Hopsu

Manin viesti katosi matkalla. Hänen maineensa turmeltiin ja sanottavansa vääristeltiin, jotta Kaksoisvirtainmaassa 200-luvun alussa jaa. syntyneen profeetan uskonnollis-filosofinen oppi ei olisi kilpaillut lukuisten muiden uskontojen rinnalla. Parthialainen Mani ajatuksineen oli uhka myös valtaapitäville sassanideja ja Rooman valtakuntaa myöten.

Kun syyttää jotakuta manikealaisuudesta, syyttää häntä mustavalkoisesta ajattelusta, joko-tai-maailmankuvasta. Manille ei voi tehdä enempää vääryyttä.

Ranskalaistunut libanonilaiskirjailija Amin Maalouf kertoo Manin tarinan kauniisti, sujuvasti ja näennäisen kepeästi. Tapahtumien ja ympäristön ajankuva on elävä ja todentuntuinen. Henkilöt, kaupungit ja taistelut löytyvät historiasta.

Manin isä tempaa pienen pojan väkisin äitinsä huomasta ”Valkokaapujen” veljeskunnan piiriin. Elämä siinä oli suljettua, ilotonta, nöyryyttävää, johtajan oppeja ehdottomasti noudattavaa.

Itse Manin lohdullisen ja suvaitsevan filosofian rinnalla, tarinan kehys kuulostaa nykyaikaiselta. Tai voi sanoa että miltä ajalta tahansa. Kaksituhatta vuotta sitten ei ollut sähköistä parranajokonetta, 3D-tulostimia eikä purettua dna:ta, mutta ihminen ja ihmisyhteisöt ovat pohjimmiltaan samankaltaisia, tuolloin ja nyt.

Manin elämä lyhyesti: Valkokaapujen parissa ollessaan hän saa näyn, mistä muodostuu hänen ”kaksosensa”, uskonnollis-filosofinen minä ja ääni. Mani jättää yhteisön, mitä sen johtajan on vaikea niellä. Auktoriteetti kun horjuu.

Mani kiertää laajasti sen aikaista maailmaa, mukanaan läheisimmät opetuslapsensa, myös isänsä. Mani kerää seuraajia ”kuninkaiden kuningasta” myöten. Hän kerää samasta hovista tappavan vihollisen, kuninkaallisen neuvonantajan. Kolmekymmentä vuotta mukana kulkenut ”kaksonen” ei enää ilmesty. Filosofiastaan tinkimättä kiinni pitävä Mani päätyy marttyyrikuolemaan rautavanteiden puristuksessa, reilun kuudenkymmenen vuoden iässä.

Hänen kohtalokkaassa vihollisessaan, neuvonantaja Kirdirissä, yhdistyy aarrearkullinen ihmisen huonoja puolia: kateus, pelko, ahneus, vallan mielistely, kopea vallankäyttö, väkivalta, dogma. Nykypäivänä ISIS on tästä vain ääritapaus.

Mitä Mani halusi julistaa, ja mikä hänen sanomisissaan pelotti ja uhkasi?

Mani oli aikansa synkretisti. Hän yhdisti uskonnoista ja ajatteluista teemoja, jotka nykykatsannossa ovat suvaitsevaisia ja luontoa kunnioittavia.

”Etsikää jokaisesta uskonkappaleesta, jokaisesta käsityksestä sen valoa säteilevä ydin… Se joka kulkee minun tietäni, voi rukoilla Ahuramazdaa ja Mithraa [zarathustralaisuuden jumalia] ja Kristusta ja Buddhaa. Niihin temppeleihin jotka minä rakennan voi jokainen tulla omine rukouksineen”, hän sanoo.

Manin mukaan maailmankaikkeuden alun jälkeen törmäsivät pimeys (halu) ja valo (haluttava). Ne ovat ”rinnakkain ja limitysten”. Mani oli suuri taiteiden harrastaja ja toteuttaja: maalaustaidetta, kalligrafiaa, runoutta ja musiikkia. Taiteen lisäksi olennaista oli mietiskely ja opettaminen.

”…[Hänen] luokseen voi tulla jättämättä työtään tai omaisuuttaan, hylkäämättä tottumuksiaan ja elämäntapaansa. Kunhan vain ei vahingoittanut mitään elollista eikä antanut viisaiden kuolla.”

Mani kieltäytyi sotaretkistä - pasifisti. Hän oli tasa-arvoisuuden esipuhuja, vastusti sukuja ja säätyjä. Mani vastusti materialismia. Mani tarjosi lohtua ja hyvän elämän ohjeita.

Janne Hopsu

Kirjoittaja on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme