Mainos
Mainos

Mielipiteet

Artikkelityypit

Kirja-arvio: Armon kerjäläisinä vieraalla maalla

Heikki Turunen: Vinoristin kansa. WSOY. 2017. 316 s.

Suojärven kunnan Hyrsylänmutkasta Raja-Karjalassa tuli pakkolähtö neuvostoliittolaisten keskitysleirille talvisodassa.

Asukkaat vietiin Intersopolkaan Petroskoin lähelle. Olot olivat järkyttävät - pakkanen, huoneiden nurkkiin jäätyneet ulosteet, törkyiset patjat, tuhotut ikonit. Eipä siinä vaihtoehtoja ollut. Moni kuoli järkyttävissä olosuhteissa. Moskovan rauhan jälkeen leiriläisiä palautettiin Suomeen, jonka rajoja Neuvostoliitto voittajana siirrätti länteen päin.

Savuisten vaarojen ja ikimuistoisten kylien Karjala oli menetetty. Vinoristin kansa, ortodoksit, saivat rakentaa uutta elämää ”Ruotsiloissa”, karjalaisille vieraassa Suomessa, kuin tosiaan olisivat pois kotimaastaan, mielen seudusta.

Heikki Turusen Kuokka ja kannel -sarjan toinen osa Vinoristin kansa alkaa dramaattisella kuvauksella pakkokyydityksestä Intersopolkaan, ja kammottavista kuukausista leirillä. Jos sieltä selvisi hengissä, ihan pienet vastoinkäymiset eivät suojärveläisiä kaataneet. Se on romaanin väkevintä antia.

Evakoilla ei aina vastassa avosyli

Ennen talvisotaa sisäministerinä ollut Urho Kekkonen saa erään hahmon suulla huutia siitä, että hänen evakuointisuunnitelmassaan sodan varalta oli Laatokan pohjoispuolisen Karjalan mentävä aukko.

Turusen evakoista osa päätyy talvisodan jälkeen Pohjanmaalle. Vastaanotto ei ollut aina niin avosydämistä kuin sotien jälkeen kansakunnan eheyttämispropaganda halusi kertoa.

Ei kaikki toki ollut töykeää ja suoranaista rasismia, päin vastoin, mutta riittävästi saivat evakot omanarvontuntoaan ja kyyneliään niellä ja itsensä pieneksi tehdä. (Lähes kaikki sipulikupoliset kirkotkin jäivät laajentuneen Neuvostoliiton puolelle.)

Väärä ”mustaryssän” uskonto, itämaisilta näyttäneet tai sellaisiksi kuvitellut ”mustalaiset” piirteet, iloisa ja välitön luonne, ja outo kieli, aunuksenkarjala eli livvi. Sitä romaanissa puhutaan taajaan, tarvittaessa Turunen on laittanut sulkuihin sanojen merkityksiä dialogeissa. Tämän arvion kirjoittajalla se jäi välillä soimaan eläväisesti päässä d- ja z-kirjaimineen. Ei ole länsimurteiden jäyhyydestä tietoakaan.

Jatkosota vie evakkoja takaisin kauas Karjalan maille, kotiin. Mutta kuten tiedämme, toisenkin kerran oli lähdettävä. Kaipuu kotiin jäi ikuiseksi, se välittyy kauniin surumielisenä.

Manja ja ison talon poika Juuassa

Turusen päähenkilöt päätyvät Pielisen, ”pula-ajan Laatokan”, rannalle Juukaan (silloisessa Pielisjärven kunnassa syntyneen Turusen nykyinen kotikunta).

Romaanin monilukuisen henkilöparven keskiössä on kaunis, nuori ja uskonnollinen Manja, jota sodan kohtalo vie Suomen lännestä itään. Hän kasvaa teinistä nuoreksi aikuiseksi naiseksi, jota yrittää riiata kännipäissään ja rintamakirjein ison tilan poika Antti Hovila, jonka äidille ja sisaruksille ajatus karjalaismorsiamesta on kauhistus.

Manja tuskailee, rukoilee ja vastustaa, saa kokea ulkonäöstään kateellisten ivaa ja evakkoudestaan alemmuutta, mutta kyllähän niitä häitä lopulta tanssitaan, vieraiden uhon, viinan ja tappelun merkeissä. Vaikuttaa siltä, että jatkoa on tulossa.

Henkilöistä ja tarinoinnista runsaudenpula

Henkilöitä, heidän kohtaloitaan ja tarinointiaan vilisee silmissä, välillä jopa niin runsaasti että pitää muistella että kuka olikaan kuka. Turusen kerronta ja hahmojen kieli on verevää, maanläheistä kirosanoineen, ja sitä on runsaudensarven mitalla. Välillä tarina jää kuitenkin paikalleen tarinoinnin alle.

Romaanissa nuorten hormonit hyrräävät paljon. Sota-aikanakin elettiin nuoruutta ja rakastuttiin, ennen kuin mies astui armeijan harmaisiin.

Tytöt ja nuoret naiset osaavat antaa verbaalisesti ja fyysisestikin topakasti takaisin seksiä vonkuville miehenaluille. Silti nuorten naisten muotojen ja seksuaalisuuden esittelyssä vähempikin olisi riittänyt.

Romaanissa on vahvasti läsnä kiintymys karjalaisuuteen, kieleen, kokemuksiin ja kansanluonteeseen. Paljosta ovat joutuneet luopumaan.

Yksi pieni historiallinen epäkohta. Manja kirjoittaa muistiin Intersopolkan keskitysleirillä ja vetoaa YK:n peruskirjaan. YK perustettiin vasta 1945.  

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme