Mainos
Mainos

Lukemattomia kirjoja

Mielipiteet

Kirja-arvio: Maailmanpoliittinen kansalliskävely alkoi Venäjän hyökkäyksellä

Teivo Teivainen: Maailmanpoliittinen kansalliskävely (Into 2018)

Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen on tehnyt niin sanottuja maailmanpoliittisia kansalliskävelyjä turisteille vuodesta 2012 lähtien. Toimeksiantajana on ollut nykytaiteen museo Kiasma.

Ideana on ollut kiertää Helsingin historiallisissa kohteissa ja kertoa samalla noihin kohteisiin liittyviä poliittisia ja historiallisia tarinoita ja näkemyksiä. Nyt näistä kävelyistä ja Teivaisen pohdinnoista on koottu kirja.

Kirjassa kuljettava matka on lyhyt eli Helsingin Tähtitorninmäeltä Kauppatorin, Suomen Pankin, Pataässä-karaokebaarin kautta Kiasmalle, UPM:n pääkonttorille ja sieltä eduskuntatalolle. Tarinaa on kuitenkin paljon enemmän kuin matkan pituus antaisi ymmärtää.

Kirja alkaa kuitenkin Uspenskin katedraalilta eli Länsi-Euroopan suurimmalta ortodoksikirkolta, joka sijaitsee Helsingin Katajanokalla. Teivainen selostaa yksityiskohtaisesti, kuinka hänen maailmanpoliittinen kaupunkikävelynsä vuonna 2012 todellakin muuttui kansainväliseksi, kun Venäjän media otti hänet hampaisiinsa.

Teivaisella oli mukanaan satakunta turistia ja kirkon edustalle hän oli kutsunut kaksi suomalaista naistaiteilijaa. Taiteilijat lausuivat kirkon edessä paidoissaan olleen iskulauseen eli "Free Pussy Riot". Muuten he seisoivat hiljaa, kun Teivainen kertoi kirkon pihamaalla ortodoksikirkon historiasta Suomessa. Uspenskin katedraalihan on osa Suomen ortodoksikirkkoa ja siten se on Turkin Istanbulissa sijaitsevan Konstantinopolin patriarkaatin alainen eikä osa Moskovan patriarkaattia.

Teivainen luki megafonilla ääneen samana päivänä Helsingin Sanomissa olleen Suomen ortodoksikirkon tiedottajan Jyrki Härkösen mielipidekirjoitusta. Siinä Härkönen analysoi Pussy Riotin vaikutusta Venäjällä. Se kun osui hänen mukaansa poliittisiin kipupisteisiin mutta vielä enemmän venäläisten ortodoksien pyhiin arvoihin. Härkönen kirjoitti, että tempausta voisi verrata vaikka siihen, jos Suomessa seksuaalivähemmistöjen performanssi pidettäisiin poliittisin sanoin ja Suvivirren sävelin itsenäisyyspäivänä Mannerheimin haudalla.

Teivainen kertoo, miten matka jatkui eri kohteissa: Stockmannin kosmetiikkaosastolla hän avasi Ahava-yhtiön valmistaman savinaamiopussin ja kertoi, kuinka kyseinen israelilainen yhtiö on joutunut ihmisoikeusaktivistien hampaisiin, koska se toimii palestiinalaisalueilla. Strindbergin terassilla ryhmä tapaa Ben Zyskowiczin, joka piti kriitikoiden näkemyksiä yliampuvina.

Venäjän media aloittaa oudon hyökkäyksen

Varsinainen sirkus alkoi kolme päivää kävelyn jälkeen, kun venäläiset lehdet kertoivat tarinaa, jonka mukaan Pussy Riotin tekemä isku on toistettu Suomessa.

Muutama päivä myöhemmin Venäjän mediassa kerrottiin, että Teivainen oli kaatanut katedraalin sisälle kanisterillisen virtsaa. Tarina jatkoi omaa kummallista elämäänsä. Teivainen kertoo lukeneensa yhdysvaltalaisen UPI-uutistoimiston sivustoa ja hän huomasi, että suomalainen professori oli artikkelin mukaan joutunut jossain kärhämässä vangituksi. Jutusta selvisi, että siinä tarkoitettiin juuri Teivaista.

Kun Pussy Riotin jäsenet saivat Moskovassa noihin aikoihin kahden vuoden tuomion, itse tuomiosta kertoneen uutisen jälkeen televisioruutuun lävähti Teivaisen kuva. Tv-ankkuri kertoi, että Teivaista odotti samanlaisesta teosta Suomessa viisi vuotta vankeutta. Ehkä on turha mainita, että mikään venäläismedian kertomista asioista ei pitänyt paikkaansa.

Teivainen pohdiskelee, miksi joutui näin absurdin ja valheellisen kampanjan kohteeksi. Hän päätyy arvioon, että valeuutisella virtsoista ja pitkästä tuomiosta viestittiin nimenomaan venäläisille Venäjällä, että jumalanpilkkaajien eli Pussy Riotin ankarassa kohtelussa Venäjällä ei ollut mitään erityistä, kun oikeusvaltiona tunnetussa Suomessakin toimitaan samalla tavalla.

Historiaa, patsaita, taloja ja mielipiteitä

Teivaisen kirja on ennen kaikkea mielipidekirja. Professori kertoo eri paikkojen historiasta vahvan näkemyksellisesti eli oman mielipiteensä selkeästi esiin tuoden. Mutta kirja on myös hyvin analyyttinen ja omat mielipiteet perustellaan varsin hyvin.

Tähtitorninmäellä kerrotaan alueen historiasta. Mäellä on aikoinaan ollut roihutulia merenkävijöiden ohjailemiseksi. Toisaalta tulilla on voitu myös varoittaa vieraiden lähestymisestä. Tästä Teivainen lähtee pohtimaan viikinkiaikaa, kansakuntien rajoja ja ylipäätään sitä kuinka Suomen alue liitettiin osaksi Ruotsia ja samalla Venäjästä tuli vähitellen vihollinen.

Hän pohtii isovihaa ja pikkuvihaa - sanoja, jotka erityisesti ulkomaalaisista turisteista kuulostavat oudoilta. Sortokaudesta puhuttaessa ollaankin jo Tähtitorninmäen laidalla asuvan emeritusprofessori Matti Klingen luona, joka pohtii, että sortokauden voisi nimetä Suomen kultakaudeksi.

Saksalaisen kirkon luona pohditaan suomalaisten ja saksalaisten yhteistoimintaa ja historiallisen tiivistelmän jälkeen päädytään pohtimaan hakaristiä eli symbolia, joka on edelleen Suomessa osa nykypäivää. Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Karjalan lennoston lippu.

Teivainen kertoo, kuinka Urho Kekkonen antoi 1962 Ranskan presidentille Charles de Gaullelle Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin, jota koristivat Gallen-Kallelan suunnittelemat hakaristit. Vastaanotolla de Gaulle oli piilottanut ketjun takkinsa alle. Tämä johti siihen, että hakaristit korvattiin myöhemmin Kekkosen määräyksestä kuusenhavukoristeilla. Teivainen antaa ymmärtää, että Suomessa hakaristeistä pitäisi luopua kokonaan mutta tuo myös esille, että toisenkinlaisia näkemyksiä on paljon.

Hakarististä päästään Suomen vaakunassa olevan käyrän miekan pohdiskeluun, Karjalan retkille ja suomen kieleen. Suomen Pankin edustalla pohditaan Snellmanin patsaan arpia ja sitä kautta Helsingin ilmapuolustusta ja lopulta myös Snellmanin markkaa ja euroaikaa. Säätytalolla pohditaan Suomen siirtymistä "rikkaiden säätyyn", jota kautta Teivainen pääsee mieliaiheeseensa eli Maailmanpankkiin ja sen äänestysoikeuksiin, rikkailla mailla kun on muita enemmän ääniä.

Kirjassa on myös paljon pohdintaa muukalaisuudesta ja rasismista sekä etnisestä profiloinnista ja vähemmistöistä kuten saamelaisista. UPM:n pääkonttorin luona alkaa pohdinta sellun suurvallasta ja Uruguayhin rakennetuista paperitehtaista. Lopulta eduskuntatalon edustalla päädytään pohtimaan, kuka voi sanoa itseään suomalaiseksi. Ovatko kansanedustajat Nasima Razmyar tai Ozan Yanar "oikeita suomalaisia", entäpä Zyskowicz, joka sai Suomen kansalaisuuden vasta syntymänsä jälkeen.

Vaikka Teivaisen kirja ei olekaan mikään turistiopas, se avaa aivan uudella tavalla Helsingin eri rakennusten ja muistomerkkien merkityksiä. Joku toinen tulkitsija olisi voinut kertoa samoista kohteista hyvinkin eri tavalla mutta Teivainen on monessa kohdin tuonut esille myös tuon toisenlaisen ajatuksen.

Mitähän Teivainen olisi saanut sanottua vaikkapa Pitkäsillasta, jonka kivistä löytyy sekä saksalaisten että venäläisten ammuksien jälkiä. Sillan vieressä olevassa turistikyltissä kerrotaan vain sillan erottaneen aikoinaan porvarit ja työläiset.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot