Mainos
Mainos

Mielipiteet

Artikkelityypit

Kirja-arvio: Macron - Ranskan rauhanomainen Napoléon

Helena Petäistö: Ranska, Macron ja minä. Otava. 2017. 236 s.

Emmanuel Macron tuli puskista, näki ja voitti.

Vielä reilu vuosi sitten Ranskassakin kysyttiin, että kuka ja mikä ihmeen Macron. Ranskan presidentti on kulkenut julkisuudessa ajallisesti lyhyen matkan tuntemattomuudesta Euroopan uudistajatoivoksi.

Hän on hurmannut nuorella itsevarmuudellaan ja asiaosaamisellaan EU-Euroopan uudistamista janoavia eri puolilla vanhaa mannerta. Hän myös haastaa avoimesti muita ja Ranskaa suurempiakin valtoja. Donald Trumpin ilmastopolitiikka on saanut Ranskan nuorimman johtajan (sitten Napoléon Bonaparten) tyylikkään tuomion.

Samalla hän haluaa tehdä Ranskasta taas kerran suuren osana raikkaampaa uutta Eurooppaa, mieluusti sen johtovaltiona Saksan kanssa.

Onko Macronista peräti Juppiteriksi, kuin roomalaisten jumalien ylijumalaksi? Sellaiseksi hän itsensä näkee. Johtajaksi, joka on kahtia jakautuneen, poliitikkoihin kyllästyneen, kiukuttelevan ja itsensä alennustilassa näkevän kansan ja heidän väsyneiden, omaa lompakkoaan ajattelevien poliitikkojensa, yläpuolella.

Tätä mereltä puhaltavaa uutta poliittista tuulta ja henkistä asennetta avaa kirjassaan Ranskaa vuosikymmeniä Seinen varrelta seurannut MTV:n uutisten entinen pitkäaikainen kirjeenvaihtaja Helena Petäistö. (Tämän tekstin lukijalle tiedoksi, allekirjoittanut on tehnyt Petäistön kanssa töitä 1990-luvulta lähtien.)

Monarkkipresidentti

Macron näkee itsensä monarkkipresidenttinä, jatkumona Ranskan historian suurille kuninkaille ja muille johtajille, Petäistö arvioi.

Macron on tietoinen ”kohtalostaan”. Ja ranskalaiset, tai ranskikset, kuten Petäistö heitä leikkisästi ja ironisesti kutsuu, pitävät siitä. Johtajalla pitää olla sitä itseään, jotain joka tekee hänestä kaduntallaajaa Champs-Élyséesin mitalla suuremman.

Petäistö kertoo Macronin taustat lapsuudesta ja nuoruudesta opintoihin huippukouluissa, töissä pankkiirina, virkamiehenä ja poliitikkona.

Macron oli poikkeuslahjakkuus ja pikkuvanha jo varhain. Mihin tahansa hän tarttui, asia onnistui. Laajasti lukenut runoista ja klassikoista talouteen, sivistynyt, ja aidosti läsnä tilanteissa. Hänellä on ollut myös järeä tukiverkosto, ja tiedoiltaan ja taidoiltaan huiput ”kummisedät”.

Ranskan eliitissä on paljon huippukoulutettuja ja sivistyneitä poliitikkoja, jotka osaavat talousteoriansa ja siteerata Molièrensa ja Baudelairensa, mutta Macronissa näyttää olevan vielä jotain lisää, karismaa. Toinen asia on, miten Macronille lopulta käy, kuten Petäistökin pohtii.

Macronin tärkeät naiset

Merkittävä henkilö ”Manun” lapsuudessa oli isoäiti Manette, entinen koulun rehtori. Mutta tukijoista, sparraajista, neuvonantajista ja läheisistä tärkein on vaimo Brigitte – itsellinen nainen, jonka roolista miehensä rinnalla on jo ehditty kirjoittaa paljon. Kateelliset ja sovinistit näyttävät juuttuneen siihen, että Brigitte on Emmanuelia roimasti vanhempi (tosin Ranskassa naisten ikä jämähtää jossain vaiheessa 45:ään), upea, raikkaan tyylikäs ja älykäs. Brigitte saa kirjassa oman lukunsa.

Petäistö taustoittaa Macronin nousua katsauksella viidennen tasavallan aiempiin vuosikymmeniin. Hän myös luonnehtii mainiosti Macronin edeltäjiä, kuten Chiracia, Sarkozy´tä (luonnevikainen sähköjänis) ja Hollandea (älykäs, sivistynyt, mutta aivan liian auttamattoman tavis).

Luvut viime syksyn, talven ja kevään vaalikampanjoinnista ovat tapahtumiltaan pitäkää hatustanne kiinni -luettavaa. Tällaista ei ollut Ranskassa koettu, Petäistö kirjoittaa, eikä hän liioittele.

Fillon sotkeutuu rahaskandaaleihin

On herkullista lukea, miten esimerkiksi maltillisen oikeiston ehdokas François Fillon virittää itselleen poliittiset miinalankansa esiintymällä korruptiosta ja julkisten ja omien rahojen sotkemisesta puhtoisena, vain jäädäkseen kiinni kerta toisensa jälkeen perheensä suosimisesta ja kalliiden pukujen vastaanottamisesta.

Politiikan kultainen ohje on, että malta joskus olla sanomatta se, mikä kielen päällä polttelee. Asiat tuppaavat tulla bumerangina takaisin.

Sarkozyn putoaminen oikeiston presidenttiehdokkuudesta on hänelle ihan oikein. Vasemmisto onnistuu tuhoamaan oman leirinsä lähes kivijalkaa myöten. Äärivasemmalta nousi kohisten itsensä eliitin ulkopuoliseksi brändännyt Jean-Luc Mélenchon, pitkään poliittisen eliitin osana viettänyt.

Äärioikeiston Marine Le Pen osoittautuu siksi mitä on, nationalistinen, puolueensa Kansallisen rintaman avoimesta rasismista valkopessyt änkyrä, jolla on omat rahoitusskandaalinsa. Toisen kierroksen tärkeimmässä tv:n vaalidebatissa Macron veti Le Peniä asiallisesti kölin ali. Le Penin omatkin olivat pettyneitä: naamio putosi, alla oli sama vanha kansakuntaa jakava populisti.

Macron on onnistunut muuttamaan Ranskan henkistä ilmapiiriä myönteisemmäksi ja itseensä uskovaksi. Hän on keskellä, mutta myös oikealla ja vasemmalla. Tosin monia hänen start-up-henkinen asenteensa ärsyttää, vanhoista poliittis-yhteiskunnalisilta barrikadeilta on vaikea kavuta alas.

Macron-Ranska-Saksa

Macronin jälki historiassa mitataan Ranskan menestymisellä, ja se päämäärä on erottamaton osa Europpaa. Petäistö muistuttaa, että isoissa asioissa EU:n tärkeimmät voimat ovat Ranska ja Saksa. Kun Britannia lähtee EU:sta, tämä akseli korostuu.

Petäistö tietää mistä kirjoittaa. Euroopan kohtaloista kiinnostuneelle kirja on vetävästi ja viihdyttävästi kirjoitettu katsaus meillä vähemmän tunnettuun suurvaltaan nimeltä Ranska.

Tekstiä rytmittävät lukuisat huutomerkit, joita Ranskassa mieluusti viljellään. Kerronta on samalla analyyttistä ja puheenomaista, on suomennettuja ranskankielisiä ilmaisuja. On kunkkuja ja tsaari Vladimiria (Putin). On rivien välistä sarkasmia. On myös joitakin ilmaisuja, joita ei käytetä, kuten maanjäristys Richterin asteikolla. Mutta ne ovat murusia maukkaan lukuaterian reunalla.

Petäistö on tavannut Macronin kerran lyhyesti ja vaihtanut joitakin ajatuksia. Tämä oli ennen presidenttiyttä. Macron oli tehnyt vaikutuksen. Hän on myös pitkän Pariisissa asumisensa aikana päässyt piireihin, toimittaja tuntee monia merkittäviä henkilöitä.

”Haluaako se ämmä munani, vai?”

Kirjassa on makoisia anekdootteja. Entisen presidenttiehdokkaan, keskustalaisen François Bayroun kanssa Macron vaihtaa latinankielisiä tekstiviestejä.

Oli aika, kun François Mitterrand oli presidentti, Chirac hänen pääministerinsä. Eräässä EU-kokouksessa Chirac oli tuohtunut Margaret Thatcherille. Chirac pauhasi vieressään istuneelle Mitterrandille, ja kappas, pöytämikrofoni oli jäänyt auki.””Mitä se ämmä haluaa? Minun munani tarjottimella, vai?” Thactherin tulkki oli niin tunnollista laatua, ettei hän jättänyt sanaakaan kääntämättä.”

Jos Suomen äskeinen vaalikampanjointi oli tylsää millä mittapuulla tahansa, Ranskan viime kevään vaalitaisto oli sen mittapuun toisesta päästä.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme