Mainos
Mainos

Lukemattomia kirjoja

Mielipiteet

Kirja-arvio: Seuraavana matkakohteena Murmansk, kenties...

Sari Pöyhönen: Murmanskin matkaopas (Nordbooks 2017)

Murmanskin matkaopas on vauhdikas kuvaus maailman suurimmasta napapiirin pohjoispuolella olevasta kaupungista mutta samalla se on opas venäläisyyden ihmeelliseen maailmaan.

Murmansk on etenkin suomalaisille oiva matkakohde, sillä kaupunki sijaitsee lähellä Suomea ja sieltä löytyvät kaikki palvelut, joita turisti tarvitsee. Hintataso on kohtuullinen ja eksotiikkaa riittää kuin vanhassa Neuvostoliitossa.

Sari Pöyhönen on asunut useita vuosia Murmanskissa ja tietää siten hyvin kuvaamansa kaupungin. Kirjoittaja suhtautuu hyväntahtoisesti kaupunkiin, joka suomalaisen silmin voi toisinaan vaikuttaa hieman, no, liiankin venäläiseltä kaikkine ongelmineen.

Kirjasta löytyvät kattavat listaukset kaupoista, ravintoloista, hotelleista ja nähtävyyksistä mutta vaikka ei Murmanskiin matkustaisikaan, tästä matkaoppaasta löytyy riittävästi kiinnostavaa luettavaa nojatuolireissaajallekin.

"Taksinkuljettajien humalatila tarkistetaan"

Kun turisti matkustaa ulkomaille, yleensä ensimmäisenä otetaan selville, miten taksit toimivat. Käytetäänkö mittareita vai sovitaanko hinta etukäteen. Sari Pöyhönen selvittää, että Venäjällä tai ainakin Murmanskissa on hyvä tietää myös, minkälaisia itse kuljettajat ovat.

Esimerkiksi Narodne Taksin mainos lupaa, että "kuljettajien terveys tarkistetaan joka päivä". Tämä on koodikieltä ja tarkoittaa, että taksikuljettajien mahdollinen krapula tai humalatila selvitetään joka aamu ennen kuin kuljettaja päästetään rattiin.

Alkoholin ostamisesta ja käyttämisestä annetaan myös yksityiskohtaiset ohjeet, sillä oppaassa kerrotaan, että "alkoholin nauttiminen julkisilla paikoilla Venäjällä on 2010-luvulla muuttunut kielletyksi" ja nykyisin myös olut lasketaan alkoholijuomaksi. Väkeviä alkoholijuomia saa kaupoista kello 11-21 mutta yökerhoista alkoholia voi saada vielä aamullakin.

Pöyhösen mukaan ravintoloiden palvelukulttuuri ei ole juuri muuttunut entisestä. "Palvelun taso vaihtelee ravintoloissa ja kahviloissa hyvästä välinpitämättömyyteen ja tylyyn nuivuuteen. Joskus asiakas kokee olevansa vain haittatekijä ja palvelua pitää ilmeisesti anoa kirjallisesti kahta viikkoa aiemmin."

Murmansk on hyvin neuvostoliittolaisen näköinen ja oloinen, sillä Leninin patsas on edelleen pystyssä ja kun itse kaupunki tuhoutui lähes kokonaan toisessa maailmansodassa, katukuva on jotakuinkin samanlainen kuin Tallinnan lähiöt neuvostoaikana. Koko Murmanskin pääkatu on nimeltään Prospekt Lenina.

Sotilaiden ja kalastajien kaupunki

Murmanskin talous perustuu kalastukseen, sulana pysyvään satamaan sekä sotilaisiin. Murmansk on Venäjälle strateginen alue, josta on Venäjän Euroopan puolella ainoa vapaa pääsy valtamerelle. Murmanskin alueella sijaitsevat Venäjän pohjoisen laivaston päätukikohta ydinsukellusvenelaivastoineen. Turisti ei sotilaskohteisiin pääse mutta maailman ensimmäinen ydinkäyttöinen jäänmurtaja Lenin on museona Murmanskin satamassa turisteja varten.

Jos perusvenäläisyys ei kiinnosta, Murmanskista löytyy myös ns. underground-paikkoja, kuten vaikkapa Plavutshi Dok -klubi: Asuinkerrostalon alakerrassa sijaitseva tila, joka näyttää hylätyltä pommisuojalta. "Ei anniskelua, mutta vedenkeitin nurkassa on ilmeisesti vapaassa käytössä. Muutama penkki ja pöytä, muutoin istumapaikat ovat lattialla. Hyvä meininki ja erikoista, modernia musiikkia: punkkia, rokkia, jazzia, elektroa, sekoituksia".

Kaupunkilomalla voi harrastaa myös tutkimusmatkailua tai talviurheilua. Laskettelukeskuksia on useita, matkatoimistot järjestävät revontulien metsästysretkiä tai sitten voi mennä venäläiseen saunaan, jossa asteita on yleensä vähintään sata.

Leviathan-elokuvan kuvauspaikkoja

Murmanskin lähellä sijaitsee useita pääasiassa kaivoksien ympärille syntyneitä kaupunkeja mutta voipa turisti mennä vaikkapa Teriberkaan (eli Turjanperään), jossa on "hienoja maisemia, arktista luontoa, merenrantaa ja suurelta osin rapistunut pikkukylä".

Maailmanlaajuista mainetta saanut Leviathan-elokuva (2015) kuvattiin pääasiassa Teriberkassa mutta myös muissa Murmanskin alueen kaupungeissa. Elokuva ei anna kovin hyvää kuvaa nyky-Venäjästä mutta tästä huolimatta sitä esitettiin Venäjällä. Pöyhönen kertoo, että Venäjällä sensuuri oli iskenyt vain niihin kohtiin, joissa käytettiin "epänormatiivista sanastoa" eli kirosanoja.

Kirjassa kerrotaan paljon myös ruoasta ja kaksi huomiota jäi mieleeni. Blinit, jotka me suomalaiset yleensä ymmärrämme paksuiksi mutta kohtuullisen pienikokoisiksi letuiksi, ovat tuntemattomia Venäjällä. Siellä blinillä tarkoitetaan ohutta, isoa lettua, johon voi saada erilaisia täytteitä (eli kyse on ohukaisesta tai kreppistä). Toisekseen venäläiset eivät syö suolakurkkuja hunajan kanssa, kuten Suomessa on tapana.

Tämän kirjan luettuaan on melkeinpä pakko päästä Murmanskiin. Jos ei ole muuta syytä, niin sitten pitää käydä katsomassa vaikkapa valtavaa Aljosha-patsasta. Mika Kaurismäen Honey Baby -elokuvassa Aljosha-patsaassa oleva huolto-ovi vie nimittäin hienoon mutta synnilliseen yökerhoon syvälle maan alle.  

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme