Mainos
Mainos

Lukemattomia kirjoja

Mielipiteet

Kirja-arvio: Sinimusta elämänpolku

Jukka Pakkanen: San Siron uneksija. Aviador. 2018. 122 s.

Muistan vieneeni lähes kolme vuosikymmentä sitten eräälle ystävälleni synttärilahjaksi Jukka Pakkasen kirjan San Siron uneksija. Omiin jalkapallokirjakokoelmiini se ei tuolloin päätynyt, sillä kirjasta otettiin vain yksi painos, ja lahjakirjan löysin antikvariaatista. (Saattoi olla Hiltunen Sofiankadulla Senaatintorin kyljessä).

Nyt on oma opus. Pakkasen Uneksija on ylistyslaulu jalkapallolle, rakkaudentunnustus milanolaiselle Interille, mutta erityisesti murtuneille haaveille, särkyneille sieluille, muistoille, uskollisuudelle, ja ehtymättömälle, kyseenalaistamattomalle sitoutumiselle sinimustaan väriyhdistelmään. Ihmisille pallon ja kirkkaiden kenttävalojen varjoissa.

San Siro, tai nykyään Giuseppe Meazza, on milanolaisten suurseurojen Interin ja Milanin 80 000 katsojan stadion, yksi maailman kuuluisimmista.

Kirjan uuteen painokseen on lisätty alkusanat ja loppuun luku Jalkapalloelämäni, josta kuuluu Pakkasen tuttu rauhallisensyvä puhe- ja ajatusääni.

Inter on tekosyy kaipaukselle isästä

Fausto Lombardi -niminen henkilö pyysi Interin eli FC Internazionalen seuralehteä lukevia muistelemaan kokemuksiaan ja tarinoitaan seurasta. Kirjoittajat eivät niinkään kerro voitoista ja maallisesta kunniasta. Pakkasen fiktio, lyhytproosa, on etupäässä surumielistä, elämän kynsimää.

Kertomus Bruno Vandellista Melegnanosta on suosikkini, ja riipaisevan neorealistinen. ”Tämän tarinan pääosassa ei ole Inter vaan minun isäni; Inter on vain tekosyy sen kertomiseen.”

Bruno oli vielä pieni poika, kun isä jäi työttömäksi. Siskonsa Manuelan kanssa hän keksi ansaita rahaa temppuilemalla jalkapallolla. Aluksi isä piti ajatuksesta, mutta tuli myöhemmin yllättäen toisiin ajatuksiin. Bruno ei tiennyt miksi. Nuori elämä järkähti paikoiltaan.

Hän keksi naamioitua vammautuneeksi kerjäläiseksi kyynärsauvoineen. Temppu toimi, kunnes isä sai vihiä huijauksesta, vaikka hänen poikansa halusi vain tuoda leipää pöytään. Varhaisteini Bruno lähti kotoaan lopullisesti.

Hänestä tuli jalkapalloammattilainen, mutta haave pelata San Sirolla katkesi katkenneeseen sääriluuhun. Bruno syytti kaikesta itseään. Elämä eli hanttihommat veivät hänet Vareseen. Sieltä hän kävi visiitillä Milanossa. Kerran erään kioskin edustalla vanha mies koskettelee Interin kannatuskaulaliinoja.

Bruno halusi nähdä miehen sivusta

”Viisitoista vuotta oli kulunut. Isän tukka oli vielä paksu mutta se oli harmaantunut melkein valkoiseksi. Hän maksoi liinan, pani sen laukkuunsa ja alkoi kävellä kohti odottavaa junaa. Ja minä annoin hänen mennä!”

”Isä, jos satut lukemaan tämän kirjoituksen, ota minuun yhteyttä. Osoitteeni saat kirjan kustantajalta. Minä haluan puhua sinulle kyynärsauvasta ja kaikesta muusta.”

Inter ylittää sukupolvi- ja sukupuolirajat

Fausto Lombardille muistelevat kokemuksiaan myös naiset. Rakkaus Interiin ei tunne sukupolvi- tai sukupuolirajoja, ei ammattikuntaeroja tai uskonnollista vakaumusta. Inter, tai jalkapallo, ei ole vain isältä pojalle.

Miksi Interin kannattaja, Brunaksi kutsuttu nainen, seisoi nukke sylissään keskellä AC Milanin katsomonosaa? Miksi hän pyyhki nuken kyyneleitä?

Nuoruudessa vastuutaan (eli tyttöystävänsä ”Brunan” raskautta) livistänyt pikarakkaus osoittautui sittemmin menestyksekkääksi Milanin pelaajaksi. Nuoren naisen mieli oli järkkynyt, kun tuleva isä häipyi. Kosto oli seisoa vastustajan eli Milanin kannattajien keskellä, kunnes eräs päivä Bruna eli Silvia löydettiin kuolleena.

Sinimustia tarinoita Helsingistäkin

Pakkanen, Inter-fani itsekin, kertoo myös tarinoita Helsingistä, ja suomalaisesta Inter-fanista etsimässä harvinaista jalkapalloviiriä Milanossa.

Liikkeessä myyjän ja suomalaisen, pyörätuolissa liikkuvan miehen elämistä löytyy yhdistäviä lankoja, joissa kulkevat Italian maaottelu Suomea vastaan Helsingissä 1939, ja suomalaismiehen isän syyllisyys poikansa vammautumisesta. Viiri löytyy ja tunteellinen vaihtokauppa, jonka suuren merkityksen jalkapallofanit ymmärtävät, kulkee myös toiseen suuntaan.

Harmi että tekstissä on joitakin ladontavirheitä, ja jokunen väärä vuosiluku. Esimerkiksi Italian Jalkapalloliittoa ei perustettu 1989, vaan 1898. Ne eivät kuitenkaan tuhoa Pakkasen elämänkolhujen makuista, mutta myös nostalgista ja hymyilyttävääkin, kokonaisuutta. Elämä kuitenkin, ehkä sittenkin, on suurempaa kuin jalkapallo. Mutta.

”Jalkapallorakkauteni elää ja voi hyvin. Mies vanhenee, sarjoja päättyy ja alkaa, kentät pysyvät.”  

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme