Mainos
Mainos

Elinkautinen

Mielipiteet

Kun poliisi tarjoaa epäillylle viinaa, ollaan kaltevalla pinnalla

Soul Kitchen on trendikäs helsinkiläisravintola Vaasankadun ja Fleminginkadun kulmassa sijaitsevan ison kerrostalon kivijalassa. Se oli myös Aarnio-jutussa epäillyn 43-vuotiaan naisen ja krp:n rikosylikonstaapeli Juhan tapaamispaikkoja.

Siellä he istuivat myös keskiviikkona 24. syyskuuta 2014 kello 16 aikaan. Aarnio-vyyhtiä tutkivan Juhan motiivi on selkeä: naiselta haluttiin todisteita Jari Aarniota vastaan.

Poliisimies tavoitteli naista jo maanantaina. Aarnio-vyyhti oli saanut uuden käänteen, kun poliisirikostutkinta kohdistui Kuopion poliisiasemalle. Sinne tehtiin kyseisenä maanantaina kotietsintä ja paikallisia huumepoliiseja otettiin kiinni.

Syynä oli juttu, joka liittyi suoraan 43-vuotiaaseen. Puolitoista vuotta aiemmin naista olisi pitänyt epäillä huumerikoksista, mutta Kuopion poliisi siirsi jutun Helsingin huumepoliisille, joka jätti sen tutkimatta.

Juha halusi tietää naiselta lisää Kuopiosta.

Juhan tehtävänä oli tavata naista ja pitää välit hyvinä. Mistään peitetoiminnasta ei ollut kyse, vaan Juha oli hoitanut kaikki naisen kuulustelut.

Juha oli tarjonnut ruokaa, auttanut juoksevissa asioissa ja kyydinnyt naista tarpeen mukaan. Hän oli saanut esimieheltään tähän aikaa niin paljon kuin tarvittiin.

Nainen oli Aarnio-tutkinnalle tärkeä linkki, jota kannatti vaalia. Se oli onnistunutkin, koska nainen kertoi luottaneensa poliisiin. 43-vuotias kertoi myös uskoneensa, että Juha uskoi hänen syyttömyyteensä.

Aarnio-juttua oli syksyllä 2014 tutkittu jo yli vuosi, mutta krp:llä ei ollut sellaisia kuulustelukertomuksia, jotka olisivat linkanneet Aarnion suoraan huumekauppaan. 43-vuotias oli mahdollisuus.

Tutkinta tiesi naisen sekaantuneen huumekauppaan, jossa hasista myytiin syksyllä 2011 kuopiolaiselle miehelle. Puhelintiedoista oli nähtävissä, että nainen oli selkeä Pasilan miehen kontakti.

Nämä piti saada linkattua yhteen kuulustelupöytäkirjassa.

Juha oli kuulustellut naista useita kertoja jo ennen syyskuuta. Niissä edesmenneen huumeparoni Miika Kortekallion lähipiiriin kuulunut nainen oli kertonut pitäneensä Aarnioon yhteyttä yli kymmenen vuotta. Hän oli kertomansa mukaan järjestellyt Aarniolle hasiskontakteja Hollantiin. Nainen uskoi olevansa mukana poliisin peitetoiminnassa.

Soul Kitchenissä nainen ja Juha olivat lukeneet päivän iltapäivälehtiä. Iltalehti oli kertonut tiistai-iltana nettijutussa ratsiasta Kuopion poliisilaitokselle ja siitä oli juttuja keskiviikon lehdissä.

http://blogit.mtv.fi/elinkautinen/files/IL-kuopio-300x169.jpg Iltalehti 23.9.2014

Nainen oli tuohtunut lehtien Kuopion haaran uutisoinnista, jota hän piti virheellisenä. Samalla hän varmasti tiesi olevansa kuvion keskiössä.

Juha tarjosi naiselle ruokaa ja 1-2 Irish Coffee -drinkkiä. Poliisi joi itse kahvia. Näin oli toimittu aiemminkin.

Siitä ei ole tietoa, mitä muuta ravintolassa puhuttiin. Nainen kertoi kaupankäynnistä, jossa hänen ystäväänsä suojeltaisiin rikosepäilyiltä, jos hän kertoisi Aarniosta.

Juha kiisti oikeussalissa väitteet kaupankäynnistä. Hän kuvasi naista yhteistyökykyiseksi ja -haluiseksi, jolloin hän halusi kokeilla mitä nainen tietää.

Juha kertoi päättäneensä itse kuulustella naisen saman tien. Aiemmin kuulustelut oli sovittu etukäteen siten, että asianajaja Juha-Pekka Hippi ehti paikalle. Nyt tilanne tuli yllätyksenä. Nainen sai paniikkikohtauksen. Hän itki krp:n päämajassa niin voimakkaasti, että kuulusteluhuoneen lattiaa piti kuivata pyyhkeellä. Hippi ei päässyt paikalle, mutta toinen lakimies ehti Jokiniemeen parin tunnin päästä.

Syyskuun 24. päivän kuulustelussa ja seuraavina päivinä nainen kertoi selväsanaisesti Jari Aarnion huumekaupoista ja myös omasta roolistaan. Kuulustelun jälkeen Juha oli pitänyt puheita kovana juttuna. Krp sai Aarnion linkattua suoraan huumekauppaan.

Nainen vaati nyt oikeudessa näiden kuulustelujen mitätöimistä, koska ei mielestään ollut kuulustelukunnossa. Käräjäoikeus ei hyödyntämiskieltoon suostunut. Se ei ollut yllätys. Hyödyntämiskiellon raja on korkea.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Toimiko poliisi oikein?

Laillista se varmaan oli, mutta kaltevalla pinnalla oltiin.

Ensinnäkin voi ihmetellä miksi Juha tapasi naisen yksin. Vaikkei kyse ollut varsinaisesta tietolähteestä, vaan rikoksesta epäillystä, niin tilanteen voi rinnastaa tietolähdetoimintaan. Silloin tapaajia pitäisi olla kaksi. Ainakin kaupankäyntiväitteet olisi saatu paremmin selvitettyä.

Kyseenalaista on myös se, että poliisi ensin tarjoaa alkoholia ja vie sitten kuulusteluun.

Lahjontaa on se, jos henkilö pyrkii vaikuttamaan virkamiehen toimintaan palvelussuhteessa. Entä kun virkamies pyrkii etuja tarjoamalla - tässä tapauksessa tarjoilua, kyyditsemistä tai muuta apua - vaikuttamaan rikoksesta epäillyn kertomukseen?

Oliko kuulustelu sittenkään aivan niin spontaani kuin krp antoi ymmärtää? Jossain määrin poikkeavaa on se, että krp:n komisario oli Jokiniemessä paikalla vielä kello 22 aikaan keskustelemassa naisen kanssa. Hänelle oli tarjottu vaihtoehdoksi kuulustelun jatkamista tai putkayötä.

Onko soveliasta se, että poliisi pelaa omaa peliään rikoksesta epäillyn kanssa ohi puolustusasianajajan, vaikka sellainen oli naiselle määrätty? Etenkin kun tässä tapauksessa epäillyn kanssa oli keskusteltu epävirallisesti rikosepäilyjen ydinasioista.

Tämäkin tapaus kuvaa hyvin krp:n intressiä selvittää Aarnio-vyyhti. Tarkoitus pyhittää keinot. Tyylipisteitä ei tällä kertaa heru.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme