Mainos
Mainos

Mielipiteet

Artikkelityypit

Luomisen tuskaa

Jaa-a, yksi vuosi taas takana ja seuraava edessä. Aika paljon rikosjuttuja - etunenässä tietysti Bodom ja Sonera. Muutenkin tapahtui aika paljon monella saralla.

Rikostoimittajan työssä kyse on tapahtumien raportoinnissa tai ilmiöiden etsimisessä. Toinen työsarkani - dekkareiden kirjoittaminen - koostuu taas tapahtumien kuvittelemisesta ja ilmiöiden ennakoinnista. Parhaimmillaanhan kirjat ovat kun niissä voi olla askeleen edellä todellisuutta. Oikeastaan se on kirjoittamisessa pakko, koska esimerkiksi ensi kesänä/syksynä ilmestyvää kirjaa tietysti tehdään nyt.

Kun tuossa blogin alla olevassa tekstissä on luvattu myös palasia dekkarimaailmasta niin, tässä nyt ensi vuoden kirjan ykköskappaleen alku tunnusteltavaksi. Lopullista nimeä tällä Takamäki 6 -kirjalla ei vielä ole, mutta työnimiä on kaksi: ”Siitä mitään salaamatta” ja ”Viimeinen todistaja”. Tekstin ykkösversiokaan ei ole vielä valmis, vaan edelleen kesken.

Teemana tässä kirjassa on todistajan suojelu ja se pyöritys mihin oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan osuva kansalainen voi joutua. Kansalaisen mielestä sekä aika että paikka voivat tietysti osoittautua mahdollisimman vääriksi.

Huomautuksena vielä se, että kyse todella siis raakaversiosta, jossa saattaa olla kirjoitusvirheitä yms, mutta laittakaahan kommentteja siitä toimiiko.

Tämä todellakin siis ensijulkaisu. Kukaan ei tätä ole aiemmin lukenut ja tämän laittaminen tähän blogiinkin vaati hieman pohdintaa, mutta tässä se nyt on.

"Sunnuntai 17. syyskuuta 2006

1.

Sunnuntai, kello 19.45

Pasilan poliisitalo

Vastaus oli sama kuin jo kymmeniä kertoja aiemmin: - En ota kantaa.

Helvetin jätkä, rikosylikonstaapeli Anna Joutsamo ajatteli. En ota kantaa, saamari! No, kyllä jutussa oli jo nyt näyttöä lähes tarpeeksi elinkautiseen ja lisää tulisi, kunhan tekniset tutkijat ehtisivät perata murhapaikan kunnolla.

Iiro Nyberg istui ankean kuulusteluhuoneen pöydän takana kädet puuskassa. Nuoren miehen katse ei oikein osunut mihinkään. Vaalean harmaassa seinässä ei ollut kiinnekohtiakaan. Nybergin ja Joutsamon lisäksi huoneessa oli toinen Helsingin murharyhmän dekkari.

- Älä viitti nyt pelleillä, rikosylikonstaapeli Anna Joutsamo sanoi vähän turhankin tuskastuneella äänensävyllä. – Mä ymmärrän, että sä et halua puhua tästä jutusta, mutta muutaman perusasiaan sä voisit kyllä vastata.

- En ota kantaa, Nyberg totesi lakonisesti.

- En mä edes kysynyt mitään.

- En ota kantaa.

Joutsamon vieressä istuva vanhempi konstaapeli Mikko Kulta yritti pitää pokkaansa, mutta se oli vaikeaa. Suupieli nyki ylös.

33-vuotias ja tummatukkainen Joutsamo nousi tuolista ylös ja kiersi Nybergin taakse. – Kuule Iiro, nyt sä teet päätöksiä sun elämäsi suhteen. Me tiedetään, että sä vedit liipasimesta, mutta me ei tiedetä mikä sun tarkoitus oli. Sun kannattaa oikeasti ajatella nyt. Taposta sä istut vankilassa 4-6 nettovuotta, murhasta vähintään kaksitoista, todennäköisesti kuusitoista. Sä oot nyt kakskytkolme. Jos sä valitset murhan, sä oot kolmeseiska ennen kuin pääset ulos. Sulla jää elämästä aika paljon tekemättä sen ekstrakympin aikana, Joutsamo sanoi ja piti taktisen tauon. Sanojen piti ainakin yrittää antaa upota.

Nyberg ei vastannut. Joutsamo ei ollut ihan varma oliko se hyvä merkki. Ainakin jatkuva kantaaottamattomuus oli hetkeksi laimentunut. Jos mies mietti, se oli hyvä.

Joutsamo näki takaapäin haalareiden alta puskevat niskatatuoinnit. Kuvio näytti joltain japanilaiselta tai kiinalaiselta kirjaimelta. Murharyhmän kansioista löytyi kyllä selityksiä erilaisille merkeille, mutta sitä ehdittäisiin selvitellä myöhemmin. Nyt Joutsamo halusi vain reaktioita Nybergiltä. Jotain joka veisi tutkintaa eteenpäin. Murhan motiivi kiinnosti.

Ampuja oli jo kiinni. Se oli selvää, että Nyberg oli tekijä, mutta nuorukaisen takana oli toimeksiantaja. Siksi olisi tärkeää, että Nyberg saataisiin puhumaan.

Mies kuitenkin vain istui muuttumattomassa asennossa. Kukaan ei ollut sanonut mitään kolmeenkymmeneen sekuntiin. Vain ilmastointi humisi heikosti. Vanhempi rikoskonstaapeli Mikko Kulta katsoi Joutsamoa, joka kohautti olkapäitään Nybergin selän takana.

- Kumman sä haluat istua? Viis vai viistoista? Joutsamo kysyi.

- En ota kantaa, Nyberg kuittasi.

Joutsamo kirosi mielessään.

- Mulla on ehdotus, Kulta sanoi. – Oon menossa huomenna Sörkkaan tapaamaan yhtä lusmua, joka istuu siellä muutaman vuoden takaisesta murhapoltosta. Sillä on taas synttärit ja aikanaan lupasin muistaa sitä joka vuosi kahvipaketilla. Mä tiedän, että se saletisti kysyy tästä ampumisesta, kun se huomenna on lööpeissä. Jos mä heittäisin sille pienen juorun, että kyllä me tiedetään toimeksiantaja, kun tekijä puhui kuulustelussa.

Joutsamo huomasi takaapäinkin Nybergin jännittyvän. – Saatanan paskalakki.

- Mä voisin lyödä vetoa, että kuuden tunnin sisällä tästä jutusta tietää jokainen eristyssellissä istuva pelkääjäkin, kun ne alkaa arvuutella mielissään tuleeko se uusi vasikka Sörkkaan vai laitetaanko se johonkin muualle. Ne eristyspaikat on Sörkassakin niin täynnä, että jonkun pitää muuttaa uuden tulokkaan tieltä. Ja sä tulet tarvitsemaan sitä turvaa.

- Ton kun teet, niin mä tapan sut, Nyberg sähisi.

- Millä? Kulta sanoi tahallisen ylimielisesti. – Rullatuolillako yrität ajaa mun yli, kun sun omat kaverit ovat hakanneet polvesi paskoiksi ensimmäisen tilaisuuden saatuaan?

Joutsamon mielestä Nyberg näytti siltä, että hän saattaisi yrittää Kullan kimppuun millä hetkellä tahansa. Se ei kuitenkaan huolettanut Joutsamoa, sillä isokokoinen Kulta kyllä selviäisi Nybergistä helposti yksinkin ja kahdestaan heillä ei olisi mitään ongelmia. Nyberg pysyi kuitenkin paikoillaan ja oli hiljaa.

- Miten on? Onko sulla ajatuksia siitä, miten mun pitäisi tässä menetellä?

Nyberg vastasi kymmenen sekunnin miettimisen jälkeen: - En ota kantaa.

Kulta nyökkäsi edelleen Nybergin takana seisovalle Joutsamolle. – Eiköhän tää ollut tässä. Mä ajattelin lähteä nyt tohon hotelli Pasilaan bisselle ja samalla voi vähän miettiä mitä mä sanon sille synttärisankarille, Kulta totesi ja käänsi katseensa suoraan Nybergin silmiin: - Sä saat miettiä omia tekojasi poliisivankilan kusenhajuisessa sellissä… Anna, lähdetkö mukaan yhdelle baariin?

- Voisin vaikka tullakin. Siideri kyllä mieluummin kuin bisse.

- Mä voin tarjota.

Nyberg soitti kuulusteluhuoneen kellolla vartijan paikalle ja luovutti Nybergin karskinoloiselle siilitukalle. Murharyhmän poliisit saattoivat varmuuden vuoksi epäillyn poliisivankilan ovelle, jossa toinen vartija oli odottamassa.

Rautaovi kolahti poliisikaksikon takana ja Kulta vilkaisi Joutsamoon toiveikkaasti. – Lähdetkö oikeasti mun kanssa baariin?

- No, en, Joutsamo totesi ja lähti kiireisesti kohti murharyhmän neuvotteluhuonetta.

- No, en mäkään olisi sitä siideriä tarjonnut.

- Etkö?

- Tietysti olisin, Kulta hymähti. – Ai niin, kymppi vetoa, että toi Nyberg ei puhu aamullakaan.

Joutsamon ilme oli vakava: - Ei vetoa. Oon samaa mieltä, ikävä kyllä."

Hyvää uutta vuotta, arvoisat blogin ja dekkareiden lukijat. Yritän saada tämän tarinan valmiiksi, jotta se on kesällä teidän luettavana.

Muuten: Takamäki on tulossa televisioonkin. 2005 kuvattu tv-sarja on leikkausvaiheessa ja tullee ruutuun syksyllä 2006.

x x x

Tämän blogin tarkoituksena on valottaa tv:n rikostoimittajan työn arkea. Yritän tällä palstalla kertoa syitä journalistisiin ratkaisuihin ja toisinaan valottaa myös rikosmaailman sellaista puolta, joka ei uutisiin yllä. Välillä saatetaan käydä myös dekkarikirjailijan maailmassa.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme