Mainos
Mainos

Elinkautinen

Mielipiteet

Maanantaina Mikkelissä, keskiviikkona Tampereella

Välillä pitää myös selittää.

Maanantaina 18.9. olimme ex-rikostoimittajakollegan (nykyisin Hesarin Nyt-liitteen toimittajan) Jouni Mölsän kanssa Mikkelissä kertomassa uutisista ja fiktiokäsikirjoittamisesta paikallisen Urheilupuiston koulun kasiluokkalaisille.

Puitteet olivat hienot koulun juhlasalissa, jossa kerroimme asioista ja heijastimme kankaalle powerpointeja ja videoita. Homma näytti myös kiinnostavan koululaisia sillä ainakaan kukaan ei nuokkunut pää pulpetissa - noh, juhlasalissa ei pöytiä ollutkaan.

Pidimme neljä 45 minuuttista oppituntia - siis aina eri joukolle - , joissa kerroimme siis uutiskriteereistä, tiedotusvälineiden toiminnasta ja toimittajan ammatista. Lisäksi mukana oli paketti fiktion kirjoittamisesta - siis siitä miten tarinaa rakennetaan. Keskeisenä teemana tässä oli tietysti dekkarieni lisäksi se, että 1.10 alkaa Jonen kanssa käsikirjoittamamme "Rikospoliisi ei laula" -tv-sarja.

Illalla homman täydensi vielä kasiluokkalaisten vanhempienilta, jossa 60-70 kuulijalle käytiin läpi samoja asioita hieman aikuisemmasta näkökulmasta.

Retkestä jäi positiivinen fiilis, vaikkei kasiluokkalaisten kanssa erityisen merkittävää keskustelua syntynytkään - vanhemmilta jossain määrin enemmän. Ehkäpä jotain kuitenkin tarttui kuulijoihin.

Selkeästi jäi kuitenkin sellainen tunne, että kouluissa pitäisi käydä läpi medialukutaitoa nykyistä enemmän.

Miksi Mikkelissä? Jonella on tuttuja siellä ja keksivät pyytää.

Kotimaan matkailu jatkuu: keskiviikkona suuntaamme kollega Helena Forsmanin kanssa Tampereelle, jossa pidetään EU:n sisä- ja oikeusministerien kokous. Uutiskynnys televisiossa on korkea, joten ekstraa täällä blogissa.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme