Mainos
Mainos

Elinkautinen

Mielipiteet

Tieraivoa ja pizzapuukko? Ja muutenkin kummallinen päätös käräjäoikeudesta

Loma päättyi. Ensimmäisenä työpäivänä olen perinteisesti käynyt katselemassa Helsingin käräjäoikeuden tunnelmaa. Pääsee työfiilikseen sen sijaan, että vain lukisi posteja työpaikalla. Siis manuaaliposteja. Emailithan tavoittavat nykyisin aina.

Oikeustalon kuppilassa asianajajien, syyttäjien ja tuomareiden kanssa voi jutella siitä missä mennään. Joskin paljon paremmin talon asioista tietävät kahvilan vakkarimyyjä ja vartijat.

No, maanantaina käräjäoikeudessa ei käsitelty ainuttakaan rikos- tai riitajuttua. Taulu oli tyhjä. Eipä ole parinkymmenen vuoden aikana tällaista sattunut.

Ei näkynyt juristin juristia. Kesävartijasta ei ollut apua. Kahvilassakin oli tuuraaja ensimmäistä päivää.

Turha reissu? No, ei ihan. Kun mitään isompaa ei tapahdu, voi joskus katsella pienempääkin juttua. Nyt käräjäoikeuden tuoreiden ratkaisujen pinosta löytyi mielenkiintoinen tapaus.

Jopa senkin takia, että siinä mainittiin sana, joka antoi ennen tätä tekstiä googlessa nolla osumaa.

Mikä ihmeen pizzapuukko?

Mutta viimein kummalliseen tieraivopäätökseen

Rikosjuttuun johtanut tapahtumasarja sattui viime vuoden elokuussa Helsingin Vuosaaressa. Se oli selvää, että pizzataksia kuljettanut 27-vuotias kuski oli hermostunut edessä ajavan mersun hidastelusta ja tämä oli johtanut kähinään Vuosaaren golfkentän kupeessa.

Muuten kertomuksissa olikin sitten eroa.

Pizzakuski sai kolme syytettä. Liikenteen vaarantaminen liittyi liian lähellä ajamiseen, liikennerikkomus turhanpäiväiseen tööttäämiseen ja laiton uhkaus pysähtymisen jälkeisiin tappouhkauksiin, veitsenheilutteluun ja valehyökkäyksiin.

Juttu ei vaikuta aluksi mitenkään erityisen monimutkaiselta, mutta päätyy kummalliseksi, kun käräjäoikeus kertoo mitä tapahtui.

En istunut tätä juttua salissa, vaan teksti perustuu käräjäoikeuden päätökseen. Kyse oli yhden tuomarin ratkaisemasta jutusta. Lautamiehiä ei ollut.

Ja vielä: pizza vai pitsa? Oikeus käytti pizzaa, joten sillä mennään tässäkin.

Vuosaareen - mersumiesten kertomus

Asianomistajien mukaan pizzakuski oli lähtenyt Vuosaaren sillalta heidän peräänsä. Etupuskuri oli lähes kiinni golfaamaan menossa olleen kolmikon Mersun takapuskurissa. Mersu oli ajanut nopeusrajoituksen mukaan ja vieressä oli bemari. Tööttäilevä pizzakuski ei päässyt ohi. Pizzamiehen ajo oli nykivää ja aggressiivista.

Golfkentän rangen kupeessa Mersu oli pysähtynyt ja autosta nousseet miehet olivat lähteneet ihmettelemään kuljettajalle tämän liikennekäyttäytymistä. Tuolloin autosta noussut pizzamies oli ottanut 20-senttisen kääntöveitsen ja uhannut viiltää heidän kurkkunsa auki, mersumiehet kertoivat.

Yhden asianomistajan mukaan pizzamies oli sanonut: ”Nyt minä opetan teitä pelkäämään ja kunnioittamaan ulkomaalaisia ja viillän kurkut auki”.

Mies oli tehnyt kurkunkatkomisliikkeitä. Tilanne oli päättynyt siihen, kun säihkähtäneet mersumiehet olivat paenneet autoon, jolloin pizzataksi oli poistunut paikalta.

Oikeudessa kaikki kertoivat pizzakuskin nousseen autosta, mutta esitutkinnassa yksi oli sanonut, ettei kuljettaja tullut ulos.

Syytetty: ”Vaarassa olin minä”

Syytetty kiisti kaikki syytteet.

Hän kertoi ajaneensa vastapaistetun pizzan kanssa kohti Vuosaarta. Puotilantiellä Mersu oli kiilannut hänen eteensä ja kun toisella kaistalla oli BMW, hän ei päässyt autoista ohi. Mersu ja BMW olivat ajaneet rinnakkain  neljääkymppiä, kun rajoitus oli 60 km/h. Syytetyn mukaan vaikutti siltä, ettei kiilaaja-Mersu halunnut päästää häntä ohi. Tööttäilyn mies kiisti.

Hän oli seurannut Mersua golfkentän hiekkatielle, vaikka pizza oli pitänyt toimittaa jo pari sataa metriä aiemmin olleeseen osoitteeseen. Hän oli kertomansa mukaan tapahtumista niin sekaisin, että oli unohtanut kääntyä.

Golfkentän parkkipaikalla kaksi miestä oli noussut Mersusta ja he olivat tulleet vauhdilla kohti hänen autoaan. Miehet olivat sanoneet, että hän oli ajanut ylinopeutta. Syytetty koki itse olleensa vaarassa, eikä hän ei ollut tullut autosta ulos.

Syytetty oli kysynyt miksi he kiusaavat häntä. Hänellä oli ollut pyöreäpäinen ”pizzapuukko”, mutta hän ei ollut uhannut sillä tai tehnyt mitään eleitä. Kun miehet olivat nähneet puukon, he olivat perääntyneet. Pizzamies oli ensimmäinen, joka lähti paikalta.

Todistaja kuuli sanoja

Jutussa oli vain yksi todistaja, läheisellä 18. reiällä ollut golfaaja. Naisen mukaan hän oli kuullut huutelua ja autot olivat peräkkäin, etummaisen luona kolme henkilöä ja takimmaisen luona yksi. Kaikki siis ulkona. Hän oli erottanut takimmaisen auton luota sanat ”puukko” ja ”huoranpenikka”.

Kertomukset olivat siis vahvassa ristiriidassa. Ei ollut mitään teknisiä todisteita. Oikeuden piti rakentaa tapahtumisen kulku kertomuksista. Ketä uskoa?

Oikeuden perustelut

Käräjäoikeus arvioi näyttöä syytteessä mainittujen kolmen rikoksen osalta erikseen.

Syytteen liikenteen vaarantamista – siis sen että pizzataksi olisi ajanut liian lähellä mersua – oikeus hylkäsi. Oikeuden mukaan asianomistajat ”ovat kertoneet kukin hieman eri tavalla siitä miten lähellä takapuskuria [pizzakuski] oli kuljettanut ajoneuvoaan”.

Oikeuden mukaan vastaajan kertomus ei noussut epäilyksen alaiseksi.

Mitä osapuolet kertoivat? Päätökseen kirjattuja kertomuksia lukemalla selviää, että  mersumiehet kertoivat etäisyydeksi: ”erittäin lähellä”, ”hyvin lähellä” ja ”0,5 metriä – 1 metri”.  Pizzkuskin oman kertomuksen mukaan väli oli 1,5 – 2 metriä. Loppuvaiheessa ennen pysähtymistä eroa oli ollut 10-15 metriä.

Käräjäoikeus katsoi, että ”henkilötodisteluakaan vertaamalla ei voida todeta kumman osapuolen kertomuksia voidaan pitää luotettavana selvityksenä tapahtumien kulusta. Muuta näyttöä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ei ole saatavissa”.

Hetkinen, mersumiesten kertomukset eivät kuulosta kovin erilaisilta ja jos vastaaja kertoo ajaneensa parin metrin etäisyydellä edessä olevasta niin miten niin asia ei ole selvitetty? Neljänkympin vauhdista normiautoa ei pysäytetä parissa metrissä, joten päälleajon vaara on selvä. Riittävä turvaväli lienee jotain noin 15 metrin luokkaa.

Liikennerikkomus - tööttäily

Toinen syyte koski liikennerikkomusta – liiallista äänitorven soittamista. Vastaaja oli kiistänyt sen, mutta Mersun matkustajat muistivat ylenmääräisen tööttäilyn. Auton kuljettaja puolestaan ei tällaisesta oikeudessa kertonut.

Muuta näyttöä kuin kertomukset ei ollut.

Nyt oikeus katsoi, että ”asiassa esitetty näyttö tukee syytettä riittävällä varmuudella ja [pizzakuskin] syyllisyydestä ei jää varteenotettavaa epäilyä”.

Hetkinen. Edellisessä tapauksessa kaikki kertoivat lähellä ajamisesta ja syyte hylättiin. Turhanpäiväisestä tööttäämisestä  kertoi kaksi neljästä ja nyt näyttö tuki syyllisyyttä.

Laiton uhkaus

Odotin tätä jo mielenkiinnolla, kun luin päätöstä käräjäoikeuden kansliassa.

Ensimmäisessä syytekohdassa näyttö ei riittänyt, vaikka kertomukset olivat yhteneväiset. Toisessa todisteet riittivät, vaikka kertomukset erosivat.

Oikeus ei pettänyt viimeisessäkään syytekohdassa.

Laiton uhkaus edellyttää, että uhatulla on perusteltu syy pelätä vakavaa vaaraa omalle turvallisuudelleen. Uhkaajan ei tarvitse toteuttaa tekoaan, mutta hänen pitää mieltää, että uhattu pelkää tai ainakin ottaa sen vakavasti.

Asianomistajat kertoivat oikeuden mukaan pääosin yhteneväisesti: Autot pysähtyivät, kaikki nousivat ulos ja sitten pizzakuski aloitti uhkailunsa.

Oikeus katsoi, että todistajagolfarin kertomus osin tuki asianomistajia. Todistaja kertoi siis nähneensä kaikki neljä ulkona ja kuulleensa pizzakuskilta sanat puukko ja huoranpenikka.

Vaikka mersumiesten kertomukset olivat siis pääosin samat, oikeuden mukaan asianosaisten kertomukset puukon laadusta olivat keskenään ristiriitaiset.

Mitä mersumiehet ovat sanoivat teräaseesta oikeudessa? Yksi kertoi ”perhosveitsestä, jossa oli noin 10 cm terä”, toinen ”tummasta veitsestä, jossa oli noin 10-15 cm terä” ja kolmas kuvasi välinettä ”puukoksi”.

Hetkinen, ei tuo nyt kovin ristiriitaiselta kuulosta. Kaikki kuvaavat samantyyppisen teräaseen.

”Mitään näyttöä siitä, että kyseessä olisi ollut syytteessä mainittu kääntöveitsi ei ole esitetty”, oikeus totesi.

Taas hetkinen. Nyt siis sivuutettiin kaikkien asianomistajien kertomus sekä todistajan pizzakuskilta kuulema huutelu puukosta todeten, ettei mitään näyttöä ole esitetty. Toki kukaan ei puhunut nimenomaan kääntöveitsestä, vaan puukosta, veitsestä ja perhosveitsestä.

Yllätys on kuitenkin seuraavassa lauseessa.

"Käräjäoikeus pitää [pizzakuskin] kertomusta, että kyse on ollut pizzapuukosta uskottavana”.

Oikeus kuvaa tätä googlelle tuntematonta esinettä, pizzapuukkoa, pyöreäpäiseksi puukoksi,

Se tarkoittanee .- yleisen elämänkokemuksen mukaan - sellaista pyörivää pizzaleikkuria, jossa on kahva ja pyöreä kiekko toisessa päässä.

Esine on kieltämättä varsin erilainen verrattuna muiden kertomaan teräaseeseen, jossa on noin kymmensenttinen terä.

Tulee mieleen, että mokasiko syyttäjä. Oliko määräaikainen syyttäjä kirjannut turhaan kääntöveitsen, kun pelkkä puukkomainen teräase olisi riittänyt? Ja tästä kokeneempi käräjätuomari halusi napauttaa.

No, oikeus päätyi kuitenkin siihen, että kyseessä oli laiton uhkaus. Mersumiehillä on ollut perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vaarassa.

Tosin tässä vaiheessa oikeus ei ota suoraa kantaa siihen, oliko pizzakuski uhkaillut auton ulkopuolella vai sisällä autossaan. Kuski sanoi, ettei hän koskaan noussut autosta, mutta asianomistajat ja todistaja kertoivat nähneensä hänet ulkona uhkailemassa.

Oikeus lausuu kymmensivuisessa päätöksessään vain, että mersumiehillä on ollut pizzakuskin ”toiminnallisen menettelyn perusteella perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden olevan vaarassa”.

Hetkinen, kaiketi siis ”toiminnallinen menettely” tarkoittaa sitä, että pizzakuski oli auton ulkopuolella latelemassa uhkauksiaan, vaikka pizzamies itse väitti olevansa sisällä.

Yleisen elämänkokemuksen perusteella voi väittää, että jos pelästynyt pizzakuski helistelee pizzaleikkuria etupenkillä ladellen vaikka mitä "huoranpenikka" -manauksia, niin kolmella miehellä ei kai voi olla perusteltua syytä vakavan vaaratilanteen pelkoon.

Asianosaisten kertomusten perusteella vaihtoehtoja oli siis kaksi.

1) Mersumiesten versio oli se, että vihainen pizzamies uhkaili puukko kädessä auton ulkopuolelta.

2) Pizzamiehen versio oli taasen se, että hän hermostuksissaan hätisteli mersumiehiä pizzaleikkuri kädessä auton etupenkiltä.

Oikeus löysi totuuden näiden välistä.

Käräjäoikeuden mukaan pizzamies uhkasi uhkasi miehiä pizzaleikkuri kädessä auton ulkopuolelta.

Sen jälkeen kun pizzamies oli ensin seurannut mersua kilometrin verran turvallisen etäisyyden päästä tööttäillen jatkuvasti.

Hitto. Tässä jutussa ei tiedä ketä uskoa. Tuntuu siltä, että käräjäoikeudella on se kaikkein uskomattomin totuus.

Rangaistus

Tällaisessa sana vs. sana - tapauksen varsin tuttuun tyyliin oikeus käytti rangaistusasteikon alapäätä.

Toisinaan ns. sana-vastaan-sana -jutuissa näkee sen, että jutun perimmäinen epäselvyys otetaan lopulta huomioon rangaistusta mitattaessa. Esimerkiksi raiskausjutuissa uskotaan uhria, muttei kuitenkaan tohdita passittaa tekijää linnaan, jos tämä sittenkin olisi syytön. Seurauksena on ehdollista. Turvallinen oikeudelle, mutta väärin uhrille ja tekijälle.

Pizzakuskin rangaistus oli 30 päiväsakkoa ja siitä turhan tööttäilyn osuus oli poliisin sakotusohjeen mukaan 4 päiväsakkoa.

Laittomasta uhkauksesta voidaan tuomita maksimissaan kaksi vuotta vankeutta, mutta toki erityisesti ehdottomat vankeustuomiot ovat laittomista uhkauksista hyvin harvinaisia. Lyhyitä ehdollisia sen sijaan näkee useammin, jos kyse on puukolla tehostetusta tappouhkauksesta uhrin läsnäollessa.

Pizzaleikkuritaksille kertyi kuuden euron minimipäiväsakoilla maksettavaa 180 euroa.

Mersumiehet olivat vaatineet kärsimyksistä yhteensä 2700 euron korvauksia, mutta oikeus päätyi määräämään 300 euroa kullekin.

No niin, tuntuu että on taas töissä.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme