Mainos
Mainos

Mielipiteet

Artikkelityypit

”Minä olen synnynnäinen hurmuri” – Berlusconi kotisohvallaan

Alan Friedman: Berlusconi. Tarina miehestä, joka tuli, näki ja voitti Italian. Art House. 2016. 287 s.

Silvio Berlusconi on mies, josta kaikilla on mielipide.

Mehän tiedämme: Lipevä nuorten naisten naurattaja, oikeustapauksista toiseen juokseva kiinteistö- ja mediamoguli, moninkertainen pääministeri, ja rakkaan jalkapalloseuransa A.C. Milanin omistaja.

Italiassa asuva yhdysvaltalaistoimittaja Alan Friedman ei anna kohteelleen synninpäästöä, mutta elämäkertaa Italian viime vuosikymmenien merkittävimmästä henkilöstä ei voi kutsua erityisen kriittiseksikään.

Sujuvasti kulkevan kirjan tärkein anti ovat Berlusconin pitkät juttutuokiot kirjan kirjoittajan kanssa hulppeassa kartanossaan Arcoressa Milanon liepeillä. Ääneen pääsevät myös monet Berlusconin läheiset ihmiset, ja ystäväksi kai voi lukea myös Vladimir Putinin, jos Berlusconin omiin sanoihin on luottaminen.

Politiikassa Berlusconi ei ole institutionalisti. Hän tuli politiikkaan luotuaan uran ja miljardiomaisuuden liike-elämässä. Berlusconi ei ole koskaan ollut, ajatellut tai toiminut kuin poliitikko, vaan hän on sydänjuuriaan myöten liiketajuunsa, tarmoonsa ja hurmaustaitoihinsa luottava bisnesmies. Hän kehua retostelee hurmaustaidoillaan tuon tuosta.

Alfaurosten keskellä

Berlusconi on aina luottanut vastapoolin persoonaan ja kaltaisiinsa alfaurosyksilöihin. Niinpä Berlusconi mielellään kaveerasi niin George W. Bushin, Muammar Gaddafin kuin Putinin kanssa.

Putin jopa antoi Friedmanille haastattelun kirjaansa varten. Kremlin herra kuvaa Berlusconia merkittäväksi, rehdiksi ja huomattavaksi henkilöksi. Hän puhuu rentoutuneesti Berlusconista, jonka kanssa on tavannut kymmeniä kertoja. Putin on jopa pistäytynyt yöpastalla Berlusconin kotona Arcoressa.

Berlusconin lapsuutta ja nuoruutta määritteli toinen maailmansota. Isä oli paennut poliittisista syistä turvaan Sveitsiin, äiti ahersi perheensä eteen. Berlusconi ei syntynyt kultalusikka virnistävässä suussaan.

Oikeustiedettä opiskellut nuori mies verkostoitui tietoisesti, sai ideoita rakennuttajana ja loi maanlaajuisen maineen alalla. Se ei riittänyt loputonta tarmoa tihkuvalle miehelle. Hän näki mahdollisuudet iskeä jäykkään ja valtiojohtoiseen tv-maailmaan. Kärsivällisyydellä, juonikkuudella ja hyvien poliittisten kytkösten avulla hän loi mediaimperiuminsa.

Lapsuudenunelma toteutui

Hän myös hankki silloin vaatimattomasti menestyvän, lapsuudesta asti kannattamansa jalkapalloseuran Milanin. Seura ei ollut hänelle vain leikkikalu. Berlusconi on puuttunut avoimesti joukkueiden pelaamiseen, ja tarvittaessa hän nöyryyttää valmentajia pelaajiensa edessä. Tällaisesta on kirjassa pelaajillekin kiusallinen näyte.

Vaikka Italiassa on 60 miljoonaa jalkapalloasiantuntijaa, Berlusconi sanoo kehittäneensä yhdessä legendaarisen valmentajan Arrigo Sacchin kanssa uuden ”pelikaavan”. Kyse ei ole jalkapallosta, vaan Berlusconin luonteesta, äärettömästä itsevarmuudesta ja itserakkaudesta.

Kirjan alaotsikko viittaa Julius Caesariin yhdistettyyn sanontaan veni, vidi, vici. Tähän voisi lisätä neljännen v:n, väyrystelyn. Sen verran katkerasti Berlusconi tuntee maailman sorsineen häntä ihan syyttä ihan kaikessa ja koko ajan (vaikka italialaisen oikeuslaitoksen puolueettomuudesta voi olla montaa mieltä).

Medianhallinta hanskassa

Berlusconin läheisimmät ihmiset perheen lisäksi ovat lapsuudesta ja kouluajoilta. Neuvonantajien joukossa mediamaailmassa meritoituminen on ollut poliittista osaamista tärkeämpää.

Berlusconi onkin keskittynyt ensisijaisesti medianhallintaan, ei politiikan sisältöön. Hänen suuret linjansa kirjassa tulevat esille, mutta tarkempi pureutuminen olisi syventänyt miljardööriä politikan tekijänä. Sama ylimalkaisuus koskee lukuisia oikeustapauksia.

Ei Berlusconi ollut aivan pihalla politiikasta, ja hän sanoi mielipiteensä, vaikka se olisi ollut kaveria vastaan. Berlusconi vastusti Yhdysvaltojen hyökkäystä Irakiin 2003, ja Napoleon-kompleksista kärsineelle Ranskan presidentille Nicolas Sarkozylle hän oli kova pala. Miehet inhosivat toisiaan. Berlusconin mukaan Sarkozy kadehti hänen omaisuuttaan, vaikka tällä oli puolisonaan kaunis Carla Bruni.

Berlusconi kiistämättä on saanut urallaan aikaan hyvin paljon.

Friedman kuitenkin päästää Berlusconin liian helpolla liittyen niin korruptioepäilyihin kuin naisseikkailuihin. Oikeuslaitos oli hänen perässään jo ennen pyrkimistään ensimmäistä kertaa pääministeriksi. Politiikkaan hän tuntui lähtevän, tosin sen itse kiistäen, saadakseen suojaa syyttäjiltä, ja edistääkseen talousimperiuminsa hyvinvointia.

Forza Italia –puolueen perustaminen ja pääministeriksi nousu oli mestarinäyte poliittisesta operoinnista ja mediahallinnasta. Amerikanopit iskivät kangistuneessa perinteisessä politiikassa.

”Bunga bunga –huhut liioittelua”

Berlusconi on useita kertoja naimisissa ollut sovinistinen erotomaani, ja viiden lapsen isä. Hän kuitenkin kiistää bunga bunga –kohun seksihurjastelut. Berlusconi jopa näyttää huoneen, missä orgioiden piti olla. Hups, siellä onkin vain iso ruokailupöytä ja tauluja. Se siitä. Friedmanin mielestä Berlusconin naissuhteet on ”demonisoitu”.

Kirjassa vilahtaa nimellään eräs vähintään yhtä mielipiteitä jakava liikemies-poliitikko, Donald Trump.

Kun Friedman viime vuonna meni Kremliin haastattelemaan Putinia, Kremlissä avustajaväki oli Friedmanin mielestä ”liioitellun optimistista” Trumpin suhteen.

Janne Hopsu

Kirjoittaja on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme