Mainos
Mainos

Mielipiteet

Artikkelityypit

Oletko addiktoitunut? Älä välitä, niin kaikki muutkin ovat

Addiktio-yhteiskunta, riippuvuus aikamme ilmiönä. Tuukka Tammi ja Pauliina Raento (toim.) Gaudeamus 2013.

Arvio Pertti Nyberg

Kun sanoo sanan addiktio tai riippuvuus, mieleen tulee ensimmäisenä jotain paheksuttavaa kuten alkoholismia, huumeiden käyttöä tai riippuvuutta ja velkaantumista rahapelien takia.

Eri tieteenalojen asiantuntijoiden tekemä kirja addiktioista laajentaa tätä perinteistä näkemystä vähintään kahdella tavalla. Ensinnäkin addiktioita on pilvin pimein ja hyväkin addiktio voi osoittautua huonoksi. Vaikka esimerkiksi terveysintoilu urheiluharrastuksineen tai työn intohimoinen tekeminen katsotaan yleensä hyviksi asioiksi, voivat työnarkomania tai pakonomainen liikkumisharrastus olla addiktioita, joista lähipiiri ja ihminen itsekin kärsii.

Kirja laajentaa perinteisiä näkemyksiä myös siinä, että yleensä paheksuttaviksi kuvatut addiktiot voivatkin olla yksilön kannalta positiivisia ratkaisumenetelmiä - esimerkiksi alkoholin suurkulutus tai huumeiden käyttö tai vaikkapa intohimoinen base-hyppääminen voivat olla yksilön kannalta rationaalisia toimia, jotka tuovat elämälle jonkin tarkoituksen.

Tällä näkemyksellä kirjoittajat eivät tarkoita, että alkoholismi tai narkomania pitäisi jotenkin hyväksyä, vaan että osa addiktioituneista ihmisistä enemmänkin valitsee addiktionsa kuin ajautuu siihen.

Addiktiot bisneksenä

Monet riippuvuutta aiheuttavat nautintoaineet kuten tupakka ja alkoholi ovat osa markkinataloutta, samoin rahapelien pelaaminen on tuottoisaa liiketoimintaa. Näiden palvelujen ja aineiden valmistus, markkinointi ja myynti tuottavat työtä tuhansille ihmisille. Lisää työtä tuo addiktoituneiden käyttäjien sairaanhoito ja valistus niille, jotka eivät vielä ole riippuvaisia.

Mutta miksi pysähdyttäisiin vain nautintoaineisiin, kun riippuvuutta voivat aiheuttaa niin monet tavallisina pidetyt asiat. Addiktio-yhteiskunta-kirjassa on mainioita esimerkkejä esimerkiksi fanaattisista jalkapallofaneista, joiden elämään tuo - hyvässä ja pahassa - sisältöä itse matsien lisäksi pelaajien elämän seuraaminen, peleihin matkustaminen, jutustelu samanmielisten kanssa jne. Kaikki tämäkin on laajaa bisnestä. Kirjoittajien tarkoitus ei jälleenkään ole moralisoida vaan enemmänkin kysyä, missä menee raja mukavan harrastuksen ja toistopakkoisen addiktion välillä. Vastausta ei anneta.

Medialla yksioikoinen kuva addiktioista

Kirjassa kartoitetaan median suhtautumista addiktioihin. Perusasetelma on se, että addiktiot ovat elämänsä hallintaan kyvyttömän kansanosan ongelma. Muiden ihmisten tapauksessa addiktiot ovat riskejä, joita kannattaa välttää. Lihavaa ihmistä pidetään mediassa yleensä syyllisenä omaan osaansa paitsi, jos kyseessä on sairaudesta tai lääkehoidosta johtuva lihavuus - tuolloin läski muuttuukin uhriksi.

Syyllinen-uhri-asetelma muuttuu kuitenkin täysin, jos esimerkiksi onnettomuuteen erämaassa joutunutta seikkailijaa kuvataan mediassa. Tuolloin seikkailija on sankari eikä typerys, vaikka on tiennyt retken riskeistä ja päättänyt tästä huolimatta lähteä matkaan, kirja valistaa.

Yleensä addiktioiden uhrit kuvataan Matilda Hellmanin artikkelin mukaan janalla, jonka toisessa päässä on avuton uhri ja toisessa päässä aktiivinen toimija. Passivisina uhreina mediateksteissä esiintyvät huumeidenkäyttäjät, peliriippuvaiset ja velkaongelmaiset, jotka ovat eräällä tapaa menetettyjä tapauksia, vieraita "toisia". Sen sijaan aktiivisina toimija-addikteina esiintyvät ovat esimerkiksi facebook- ja twitterriippuvaisia.

Toimija-addiktina esiintyvät voivat toimittajien mukaan hallita riippuvuuksiaan ja siksi lehdet täyttyvätkin erilaisista neuvoista, miten erilaisia riippuvuuksia voi välttää tai vähentää. Lopputuloksena artikkeleissa esiintyy siis kyvyttömiä luusereita ja itsensä hallintaan kykeneviä kanssaihmisiä - siis meitä hyviä ja niitä pahoja.

Mikä on vaarallista?

Toimittaja, kuten minä, jää kirjaa lukiessaan odottamaan fiksujen ihmisten normatiivia ohjeistuksia: Mikä on nyt oikein ja mikä väärin? Olenko juoppo ja addiktoitunut alkoholiin, jos juon suruuni joka päivä vai olenko peräti valinnut toiminnan itsenäisesti ratkaisuksi pulmiini. Selkeää vastausta ei saa eikä se ole kirjan tarkoituskaan.

Enemmänkin kirjoittajat kysyvät itsekin, mihin erilainen julkinen puhe johtaa. Esimerkiksi kirjoittajien low-fat-uskonnoksi kuvaama syömisen ohjeistaminen on jo järkevyyden rajoilla.

Low-fat-uskonnossa on puhtaita ja epäpuhtaita ruoka-aineita, joita uskontoon kuuluvien tulee käyttää ja välttää. Synniksi katsotaan terveellisiä elämäntapoja vastaan rikkominen. Tähän uskontoon kuuluu luonnollisena osana syntiin lankeaminen (väärien ruokien syöminen, bulimia, anoreksia - you name it). Synnistä pääsee katumusharjoitusten (liikkunnan) avulla. Itse asiassa edes perinteinen liikunta ei riitä, sillä hyvinvointi on pelkkää sairauden puuttumista ja todellista terveyttä on superterveys, fitness-elämä.

Tämä low-fat-uskonto, eräänlainen koko elämänhallinnan huippuaddiktio, on viety seksiin asti. Hieromasauvoja ja penisrenkaita myydään nykyisin ruokakaupoissa termillä "seksuaaliterveys" eli perinteinen mielihyvää lisäävä seksi onkin yhtäkkiä jonkinlainen terveystoimi, jota ihmisten täytyy harjoittaa tietty määrä viikossa kumppanin kanssa tai ilman. Kaiken tämän low-fat-addiktion ja fanaattisen kuntoiluteollisuuden lopputuloksena ihmiselle myydään unelmaa täydellisyydestä. Se ei ole kaukana ikuisesta elämästä…

Pertti Nyberg

Kirjoittaja on uutistuottaja MTV Uutisissa

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme